Tuhansien juomavesi saastui Petäjävedellä

Keski-Suomessa Petäjäveden juomavesi on saastunut. Vedestä löytyi ulosteperäisiä Escherichia coli -bakteereita. Kunnan vesijohtoverkostaan keskiviikkona ottamien näytteiden tulokset vahvistuivat torstaiaamuna, jolloin asiasta tiedotettiin julkisuuteen.

Asukkaiden täytyy keittää kaikki ruoka- ja juomavetensä kirkonkylän, Piesalan kylän, Pengerjoen ja Kuivasmäen alueilla. Petäjäveden kunnanjohtajan Teppo Sirniön mukaan keittokehotus koskee pariatuhatta ihmistä eli yli puolta kunnan asukkaista.

Petäjäveden vesijohtoverkostoa kloorataan parhaillaan. Sirniön mukaan veden puhdistuminen voi kuitenkin viedä päiviä.

Kunnanjohtaja kertoi torstaina aamupäivällä, ettei saastunut vesi voi levitä nykyistä aluetta laajemmalle. Petäjäveden vesijohtoverkosta ei ole yhdysputkea esimerkiksi Jyväskylään.

Sairastuneista ei tiedetä

Kolibakteerit paljastuivat veden laadun rutiinitarkkailun yhteydessä. Sirniön tietoon ei ole tullut toistaiseksi yhtään veden aiheuttamaa sairaustapausta.

- Tilanne on kuitenkin vakava, sillä bakteeria ei saisi esiintyä vedessä lainkaan. Veden nauttimisesta voi tulla oireita, Sirniö sanoi.

Kunta epäilee, että veden saastuminen johtuu pintaveden joutumisesta vedenottamon kautta vesijohtoverkkoon. Alustavaa epäilyä pyritään tarkentamaan jatkotutkimuksissa.

Vedenjakelua ei toistaiseksi järjestetä

Kunnanjohtajan mukaan Petäjävedellä ei toistaiseksi järjestetä asukkaille veden jakelua esimerkiksi säiliöautoista, koska bakteereiden pienestä määrästä johtuen veden keittäminen riittää. Jos bakteereiden määrän huomataan lisääntyvän, kunta harkitsee jakelun käynnistämistä.

- Silloin tilanne on se, ettei vesi ole juomakelpoista keittämisen jälkeenkään, totesi Sirniö.

Hän korosti tehokkaan tiedottamisen merkitystä. Mediaan lähtettyjen tiedotteiden lisäksi asukkaille soitetaan puhelimella. Myös kaiuttimella varustettu auto kiertää kunnan alueella varoittamassa ihmisiä.