Tuleva tohtori: "Facebookissa paljon totalitaarisia piirteitä"

Itä-Suomen yliopiston tohtorikoulutettavan Matti Muukkosen (kok.) mielestä Facebookissa on "huomattava määrin totalitaarisia piirteitä". Hän perustelee näkemystään Facebookin keräämien tietojen määrällä, niiden hyödynnettävyydellä ja epädemokraattisella hallintotavalla.

- Nyt kysymys kuuluu joko Facebookin todellinen luonne ymmärretään ja sen toimintaan puututaan vai halutaanko ihmisten välineellistämistä edelleen jatkaa? Ainakaan työmarkkinoilla työntekijän riistoa ei ole sallittu, eikä sitä ole ihmiskaupassa tai seksuaalirikoksissakaan hyväksytty, miksi riisto sitten sallittaisiin immateriaalisissa kysymyksissä? Nämähän eivät mekaniikaltaan poikkea toisistaan, Muukkonen kirjoittaa toissapäivänä julkaisemassaan Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.

Muukkosen mielestä käyttäjät - yksityiset ihmiset, yritykset ja julkinen valta - eivät ymmärrä riittävän hyvin sitä, että Facebookille sinne syötetyt tiedot ovat kauppatavaraa.

- En viittaa salaliittoteorioihin siitä, että kyseessä olisi Pentagonin hanke, joskaan kaukaa haettua ei ole myöskään se, että Pentagon voi hyvin ostaa tietoja Facebookilta tai suunnata tietynlaista markkinointia ihmisille. Sen sijaan järjestelmässä on jokatapauksessa nyt kaikki se informaatio, jolla periaatteessa maailmaa pystytään ohjaamaan.