Tulipalo ajoi perheen pihalle pakkaseen Uudessakaarlepyyssä

Uudessakaarlepyyssä varhain aamulla syttynyt tulipalo ajoi omakotitalon asukkaat pihalle, pelastuslaitokselta kerrotaan. Aamun hämärään ja tiukkaan, noin 14 asteen pakkaseen joutuivat kaksi aikuista ja kolme lasta. Talossa ei ollut muita ihmisiä.

Pelastuslaitos sai tehtävän Kiitolantielle hieman ennen seitsemää aamulla. Puoli kahdeksalta talo paloi yhä ja pelastuslaitokselta arvioitiin, että se luultavasti tuhoutuu.

Pelastuslaitoksella ei ollut vielä tietoa palon syttymissyystä tai siitä, miten se huomattiin.

Tampereella keski-ikäinen mies kuoli puukerrostalon palossa

Yksi ihminen on kuollut puukerrostalossa syttyneessä tulipalossa Tampereella, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos. Palo rajoittui vanhan kaksikerroksisen talon yhteen huoneistoon ja se on saatu sammutettua, kertoi päivystävä palomestari STT:lle puoli kahden aikaan yöllä.

Palossa kuoli keski-ikäinen mies, joka löytyi palavasta asunnosta.

–  Savusukeltajat pelastivat hänet asunnosta ja sammuttivat tulipalon, mutta hän ei ollut enää elvytettävissä, kertoi palomestari Heikki Havukainen.

Rakennus sijaitsee Hippoksenkadulla Kissanmaan kaupunginosassa. Yksi huoneisto kärsi pahoja vahinkoja, mutta muu osa neljän rapun talosta saatiin pelastettua.

Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen yöllä puoli yhden aikaan.

–  Naapuri oli havahtunut, kun palovaroitin oli hälyttänyt ja hän oli huomannut, että rappukäytävässä oli savua, Havukainen sanoi.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.