Tulipalo tuhosi Ravintola Liiterin sisätiloja Vieremällä

Vieremän keskustassa Ravintola Liiterissä syttyi eilisiltana tulipalo. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 22.21, kun viereisen kuppilan väki oli havainnut Liiterin ilmastointihormista tupruavan savun.

Viimeinen työntekijä oli poistunut ravintolasta kello 21. Palomestari Kyösti Mähönen arvelee, että palo on saanut alkunsa sähkölaitteesta.

– Olin itse 300 metrin päässä palopaikalta, kun hälytys tuli. Ilmastointihormista tuli mustaa savua ja yksikkö savusukelsi sisään murrettuaan oven. Sisätilat olivat täyden palon vaiheessa määrätyssä osassa ravintolaa. Laipiorakenteet olivat tulessa.

Palo keskittyi Mähösen mukaan keittiön ja ravintolaosan väliseen seinään.

Palo saatiin rajattua Liiterin sisätiloihin, mutta samassa liikekiinteistössä sijaitseva parturi-kampaamo kärsi savu- ja nokivahinkoja. Liiterin viereinen kuppila suljettiin varmuuden vuoksi.

Paloa oli sammuttamassa yhteensä viisi yksikköä Iisalmesta ja Vieremältä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Palokunta poistui paikalta hieman aamuneljän jälkeen. Poliisin tutkija tulee Mähösen avuksi selvittämään palon syttymissyytä, joka selvinnee jo tänään.

Ravintola Liiteri toimii lounas- ja iltaravintolana. Se, milloin ravintola saadaan jälleen auki, on yrittäjä Merja Vidgrenin mukaan täysin auki. Hän on toiminut Liiterin yrittäjänä huhtikuun alusta lähtien.

Vieremällä järjestetään viikonloppuna Kyläpäivät ja Kohiseva Kokka -soututapahtuma. Ne jäävät Liiterin osalta nyt väliin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Vieremällä palaa ravintola

Uusimmat

Kotimaa

Leppä torjuu maito- ja lihakiellot: "Asiassa ollaan hakoteillä, jos kieltoja perustellaan ilmastosyillä."

Ulkomailta tuoduille henkilöille hankittiin suomalaiset henkilötunnukset, näiden nimiin otettiin pikavippejä ja luottokortteja – epäillyllä huijauksella saatiin yli 700  000 euroa

Poliisi kaipaa havaintoja valkotakkisesta miehestä Espoossa – epäillään yrittäneen napata 9-vuotiaan pojan

Korkein oikeus perui vartijan murhanneen vangin vapauttamisen – Vanki oli liittynyt vankilassa UB-jengin täysjäseneksi

Poliisi saanut kiinni etsimänsä nuoren naisen Harjavallassa – etsittiin epäiltynä väkivaltarikoksesta

Täyteen vuokratut ostarit houkuttelevat pois keskustoista maakunnissa, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa liiketiloja on tyhjillään

Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab torjuu maito- ja lihakiellot: "Kiellot johtavat aina ongelmiin"

Maaseudun Tulevaisuus: Enemmistö ei karsisi lihaa ja maitoa koulujen ja päiväkotien ruokalistoilta

Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja

Länsi-Balkanin laajentuminen repii jäsenmaita – EU-johtajat päättivät kokouspäivän ilman tulosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.