Tulisieluinen isäukko ja rauhaisampi painos: kaksi kunnanjohtajaa samassa perheessä

Heikki Airaksinen oli vuosia Lapinlahden kunnanjohtaja. Janne Airaksinen aloittaa samassa tehtävässä pian. Yhteishaastattelussa Airaksiset pohtivat muun muassa kunnanjohtajan työtä ja perheen arvoja.

 

Heikki Airaksinen: ”Olen kyllä mielipiteeni sanonut, jos Janne on kysynyt.”

”Puhelin ei enää soinut. Se oli omituista. Siihen asti se oli soinut koko ajan. Oli vaikka minkälaista avun tarvitsijaa.

Kunnanjohtajan homma on 24/7-työtä. Sen huomasi heti kun jäi pois.

Alun perin minulla ei ollut minkään sortin intressiä kunnanjohtajaksi. Minä vain ajauduin siihen, kun Varpaisjärven kunnanjohtaja jäi äitiysvapaalle ja minut opetustoimenjohtajana nimitettiin viransijaiseksi.

No, kunnanjohtajan virkavapaus kesti kolme vuotta ja hän irtisanoutui. Pyysivät kunnanjohtajaksi ja suostuin. Oli kai mennyt ihan kohtuullisen hyvin ja olin minä jo niin ulkona koulumaailman asioistakin.

Myöhemmin kyllä ymmärsin, miksi kunnanjohtajan virka ei ole yleisesti niin kiinnostava. Pieksämäen entinen kaupunginjohtaja Polvi laittoi sen jopa kirjansa nimeen. Kuntajohtaja – poliittisten koirien kusitolppa.

Viimeiset ajat olivat raskaita ja olin väsynyt. Ajoin voimakkaasti kuntaliitosta eikä se kaikkia miellyttänyt. Kun aletaan tehdä isoja päätöksiä, kritiikki alkaa. Koin, että asioista uutisoitiinkin välillä tarkoituksenhakuisesti, mutta en voinut puolustautua. Oli paljon asioita, joista ei voinut puhua.

Nyt olen 68 ja vielä työkunnossa, mutta ei ole kyllä pieninkään ikävä työhön, jossa joutuu stressaamaan ja ratkomaan muiden ihmisten ongelmia.

Mutta en minä halua, että kunnanjohtaja-ajoista jää liian synkkä kuva. Vaikka loppu oli rankka, pääosin kuitenkin viihdyin, kun työyhteisö oli hyvä.

Kotioloissa tärkeimmät arvot ovat olleet rehellisyys ja vastuunotto. Uskon, että se on löytänyt jälkikasvussa maaperää.

Meitä erottaa Jannen kanssa eniten se, että hän on paljon rauhallisempi kuin minä. Minulla on ollut tuli sielussa koko elämän.

Se meitä yhdistää, että kilpailu on kummankin verissä. Janne oli ammunnassa nuorten sarjoissa valtakunnan huipulla, ja minä olin siinä taustalla. Varmasti vielä kokeillaan, kumpi on kumpi siinäkin lajissa.

Meillä on hyvät ja läheiset välit. Jannesta on tullut niin analyyttinen, että hänen kanssaan voi oikeasti pohtia asioita. En tiedä johtuuko se työurasta vai iästä, mutta nykyään Janne punnitsee asioita eri tavalla kuin ennen.

En ole koskaan ohjaillut Jannen työasioita mitenkään, mutta olen kyllä oman mielipiteeni sanonut, jos Janne on kysynyt.

Kun Nilsiän kaupunginjohtajan paikka tuli auki 2010, Janne kysyi minulta, mitä mieltä olen, jos hän hakisi paikkaa.

Sanoin, että älä hae.

Kokemuksesta tunsin ne haasteet, jotka virkaan liittyvät. Se vaatii hirveästi töitä ja ajattelin, että se kuluttaa perheellistä miestä.

Varovainen olin kyllä Lapinlahdenkin suhteen. Nyt kun Janne menee sinne kunnanjohtajaksi, ajattelen, että Lapinlahti on sentään oikea kunta, jolla on tulevaisuus. Mutta päätöksiä sielläkin on tehtävä. Talous on tiukalla.

Kun kunta hakee johtajaa, se hakee nimenomaan ihmistä, joka osaa tehdä päätöksiä ja jolla on rohkeutta ja munaa. Oikea johtaja ei väistele taustalla.

Jannen uran kohdalla toivon vain, että perheessä annetut opit riittävät. Muita neuvoja minulla ei ole. Kun poika vaan muistaa, Pentti Saarikosken sanoin, että elämä on epätasaisesti valoisa. Uskon, että Janne sen ymmärtää.”

 

Janne Airaksinen: ”Isä toppuutteli, mutta hain kuitenkin, enkä katunut.”

”Kun isä valittiin Varpaisjärven kunnanjohtajaksi, olin 22-vuotias ja opiskelin Tekussa rakennusinsinööriksi.

Ammattisotilaaksihan minä alun perin halusin. Harrastin pienoiskivääriammuntaa ja hain urheilukouluun Lahteen. Ajattelin, että sitä kautta menen upseeriuralle.

En päässyt Lahteen ja äkkiä piti keksiä toinen vaihtoehto. Tekun jälkeen kävin armeijan ja sitten menin Ouluun opiskelemaan diplomi-insinööriksi.

En minä koskaan oikein edes ajatellut sitä isän ammattia. Mutta sen kyllä ymmärsin, että se on vastuullinen tehtävä ja olin minä ehkä ylpeäkin siitä.

Muistan, että iltakokouksia oli paljon ja erilaisia joulujuhlia ja muita. Ei minulla silti koskaan ollut oloa, että isäukko ei ole tarpeeksi kotona.

Mutta sehän se tuon työn huono puoli on. Itsellä on kolme pientä tyttöä ja aika on rajallista. Kotielämä kärsii väkisin jonkin verran.

Minä hakeuduin kunnalliselle puolelle, koska halusin vakaan työpaikan. Perheen perustaminen oli juuri menossa ja halusin jäädä kotiseudulle.

Vuonna 2004 Nilsiän ja Rautavaaran kunnat hakivat työntekijää yhteiseen rakennustarkastajan ja ympäristösuojelusihteerin yhdistelmävirkaan. Siitä minun kunnallinen ura lähti.

Myöhemmin minusta tuli Nilsiän kaupungin tekninen johtaja ja kun kaupunginjohtaja oli jäämässä eläkkeelle, mietin että pärjäisinkö minä siinä hommassa.

Isäukko toppuutteli, mutta hain kuitenkin, enkä katunut. Nilsiän ajat olivat tosi mukavia ja yhteistyö toimi.

Kunnanjohtajana voi pärjätä monenlaiset ihmiset ja persoonat. Ei tarvitse olla tietyssä muotissa, mutta aina täytyy kantaa vastuunsa ja osata tehdä päätöksiä.

Siihen minutkin on kasvatettu. Kotona meillä oli tiukka kasvatus ja opetettiin rehelliseksi ja vastuulliseksi.

Luonteeltani olen aika samantyylinen kuin isäukko, minä olen vain se rauhallisempi painos.

Luonteenpiirteet vaikuttavat tietysti johtamistapaankin. Ehkä se on vahvistunut koko ajan, että olen aika suoraviivainen.

On hankala ajatella, onko sama ammatti sattumaa vai mitä. Luulen, että ei se täysin sattumaa varmaankaan ole.

Ihailen isässä periksiantamattomuutta. Sitä voi vain kunnioittaa, kun ihminen uskoo asiaansa ja menee eteenpäin, vaikka on vaikeaa.

Itse hain Lapinlahden kunnanjohtajaksi, koska minäkin ajattelen, että Lapinlahti on elinkelpoinen kunta. On siinä tietysti kotiseuturakkauttakin.

Tykkään siitä, että oikeasti pystyn vaikuttamaan miten asiat menee. Ja pientä painetta on hyvä olla aina niskassa.

Parasta työssä on, kun saadaan ratkaistua vaikeita asioita. Siitä saa oikeasti onnistumisen iloa, vaikka perinteisesti virkamiehet eivät sitä ulospäin näytäkään.

Tietysti on hyvä, että isäukon kanssa voidaan vaihtaa mielipiteitä työasioistakin, mutta johtaminen on kaikilla erilaista ja henkilökohtaista.

Enemmän kyllä tykkään jutella isän kanssa vaikka metsästyksestä. Meillä on se yhteistä, ja hirvikoirahommat. Siinäkin vertaillaan, kummalla on parempi koira.