Tulli ja poliisi ovat sulkeneet Sipulikanava-sivuston

Savon Sanomien tietojen mukaan Suomen Tulli ja poliisi ovat sulkeneet tunnetun, laajan Sipulikanava-verkkosivuston keskiviikkona.

Anonyymissä Tor-verkossa toiminut Sipulikanava oli erääntyyppinen suuri keskustelupalsta, jossa pystyi jakamaan tekstin lisäksi muun muassa kuvia.

Sivusto oli jakautunut useisiin eri alaosastoihin, joista suurin osa liittyi huumausaineisiin.

Viranomaiset eivät ole kertoneet yksityiskohtia sivuston sulkemisesta, mutta Savon Sanomien tietojen mukaan se liittyy tullin huumerikostutkintaan sekä tullin ja poliisin laajempaan kampanjaan, jossa viranomaiset puuttuvat huumausaineiden "katukauppaan" myös netissä.

Tulli on jo aiemmin tuloksellisesti jäljittänyt Suomen merkittävämpiä netissä toimineita huumekauppiaita ja saattanut heitä rikosvastuuseen.

Isoja toimijoita jäljitetty

Sipulikanavalla myytiin nimettömyyden turvin laajalti huumeita, mutta myös käytiin keskusteluja eri aiheista poliisiista ja tietoverkkorikoksiin. Etenkin laajamitaisen huumekaupan takia sivusto kiinnitti kuitenkin viranomaisten huomion.

Anonyymius keskustelupalstalle tuli siitä, että sivusto toimi Tor-verkossa. Tor-verkon sovellusta tai palvelinta käytettäessä verkkopalvelu piilottaa käyttäjän sijainnin ja tunnistetiedot. Näin suojassa olleita verkkopalveluja kutsutaan myös netin piilopalveluiksi.

Turvallisuusviranomaiset ovat viime aikoina myös muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa pyrkineet löytämään ja lopettamaan huumeiden ja aseiden myyntiin keskittyneitä verkkopalveluita. Poliisit ovat sulkeneet aiemmin esimerkiksi tunnettuja Hansa- ja Silkroad-sivustoja.

Suomessa Tulli onnistui aiemmin saamaan kiinni isoimmat Sipulikanavalla tai Silkkitien alla toimineet huumekauppiaat. Sen jälkeen verkossa on huhuttu kovasti Tullin iskevän seuraavaksi myös huumekauppa-alustojen ylläpitäjiin.

Tulli on myös paljastanut satoja ihmisiä, jotka ovat ostaneet Sipulikanavalta tai Silkkitieltä huumeita tai dopingaineita.

Keskiviikkona jäljellä jääneillä suomenkielisillä anonyymeillä keskustelupalstoilla kävi kohina, kun kirjoittajat ihmettelivät, onko Sipulikanava todella suljettu, onko poliisi voinut tehdä sen ja miten kauan menee, kun joku käynnistelee vastaavaa palvelua uudelleen.

Pelkästään Euroopan alueella poliisiviranomaiset ovat saaneet suljettua jo ainakin reilut 400 anonyymissa verkossa toiminutta sivustoa, joilla on myyty laitonta tavaraa.

 

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ekstaasin käyttö moninkertaistunut - "Bileikäiset vetää niitä kuin karkkia"

Sotilas myi räjähteitä netissä - poliisi paljasti valeostolla

Poliisin tekemien valeostojen määrä moninkertaistui

Tulli: Verkon huumekauppiaat valehtelevat takaavansa anonymiteetin

Tulli paljasti ison verkkohuumekauppiaan - satoja ostajia paljastunut

Poliisi iski Tor-verkon huumekauppaan - 12 epäiltyä kiinni Kuopiossa