Tuomioja: Kreikasta vaikeuksia Kreikalle ja Euroopalle

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Kreikan sinänsä odotettu vaalitulos ennustaa lisää vaikeuksia Kreikalle ja Euroopalle. Jopa maan lähtö euroalueesta voi olla edessä.

- Se on nyt itse asiassa kreikkalaisten kädessä.

Tuomioja sanoo ymmärtävänsä vaalituloksen reaktiona ulkopuolelta saneltuihin ratkaisuihin, vaikka tilanne on ollut paljolti kreikkalaisten itsensä aiheuttama.

Sosialistien Francois Hollanden voittoa ja vallanvaihtoa Ranskassa Tuomioja pitää sen sijaan tervetulleena koko Euroopan kannalta.

Hän uskoo Hollanden voiton ja sosialistien mahdollisen menestyksen kesäkuun parlamenttivaaleissa tasapainottavan "paljolti Saksasta sanellun" yhden totuuden valtaa.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on myös tyytyväinen Ranskan presidentinvaalien tulokseen. Urpilainen kommentoi blogissaan, että sosialistien Francois Hollanden valinta presidentiksi oli "sunnuntain paras uutinen".

Urpilaisen mukaan maltillisen vasemmiston eteneminen Euroopassa tarjoaa vaihtoehdon viime vuoden oikeistovirtaukselle.