Tuore tutkimus todistaa: kissat pitävät ihmisistä yllättävän paljon

Tällä viikolla julkaistu yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että kissat todellakin pitävät ihmisistä, vaikka se ei aina omistajista ehkä siltä tuntuisikaan.

Oregonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 50 aikuista kissaa, joista puolet oli eläinsuojasta. Tutkimus tehtiin huoneessa, jossa kissoille annettiin neljä erilaista ärsykettä vapaasti valittavaksi: ruokaa, leluja, ihmisiä ja tuoksuja.

Tulokset osoittivat, että suurin osa kissoista valitsi ensisijaisesti ihmisen, jopa ennen ruokaa. Puolet kissoista valitsi sosiaalisen kanssakäymisen, kun ruoka meni etusijalle noin 37 prosentilla kokeeseen osallistuneista eläimistä.

Tutkimustuloksissa ei ollut suuria eroja eläinsuojasta ja tavallisesta kodista tulleiden kissojen välillä.

Tutkijoiden mukaan yksittäisen kissan mieltymyksiin voivat vaikuttaa niiden kokemukset tai jopa kissan rotu.

– Vaikka kissat ovat itsenäisiä, 50 prosenttia vietti mieluiten aikaa ihmisten kanssa, vaikka valittavana oli eri virikkeitä, tutkijat sanovat.

Monissa tutkimusta käsittelevissä artikkeleissa todetaankin, että tutkimus osoittaa kissojen oikeastaan olevan ihan mukavia.

Lähteet:

Telegraph

Motherboard

IflScience!