Tuoteselosteiden virheet vaikeuttavat allergikkojen elämää

Jopa joka viidenteen elintarvikepakkaukseen on merkitty allergisoivat aineet virheellisesti, ilmenee pohjoismaisesta valvontaraportista. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaa, että virheelliset merkinnät voivat olla vaaraksi allergikoille.

Valvontaraportin mukaan elintarvikkeissa käytetään myös perusteettomasti varoitusta "saattaa sisältää pieniä määriä". Kun varoitusta käytetään aiheetta, supistuu allergikoille soveltuva elintarvikevalikoima turhaan. Raportin mukaan kolmasosa yrityksistä ei ollut tutkinut riittävän tarkkaan, oliko varoituksen käyttö omissa tai maahantuoduissa tuotteissa perusteltua.

Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan yhteisessä valvontaprojektissa tarkastettiin 1·095 elintarviketuotetta ja 464 yritystä. Mukana oli muun muassa erilaisia valmisruokia, leivontamiksejä, keksejä ja aamiaisviljavalmisteita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.