Tupakan ja makeisten sekä sähkön ja polttoaineiden verotus kiristymässä

Ensi vuoden budjettiehdotuksessa kiristetään tupakan ja makeisten valmisteveroa. Myös sähkön ja polttoaineiden verotusta sekä ajoneuvoveroa kiristetään. Valmisteverojen ja ajoneuvoveron korotukset toisivat valtion kassaan lisää rahaa yli 550 miljoonaa euroa.

Liikennepolttoaineista korotuksia tulisi niin bensiinin kuin dieselinkin verotukseen. Myös lämmityksessä käytettävän kevyen ja laivoissa käytettävän raskaan polttoöljyn verokohtelu kovenisi.

Valtion taloutta yritetään tasapainottaa leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Verotuksessa periaatteena on siirtää painopistettä haittaverotukseen eli ympäristö- ja terveysperusteisiin veroihin. Tavoitteena on samalla pyrkiä vähentämään työn ja yrittämisen verotusta.

Pääomatuloverotuksen ylempää veroprosenttia korotetaan 32 prosentista 33 prosenttiin. Myös pääomatuloverotuksen progressioraja alenee 40 000 eurosta 30 000 euroon.

Paljon keskustelua herättänyt solidaarisuusvero pysyy voimassa aiemmin suunniteltua pidempään, vuoden 2018 loppuun. Sitä pitää maksaa jo 90 000 euron tuloilla, kun aiemmin raja oli 100 000 euroa.

Perintö- ja lahjaveroasteikkojen veroprosentteja korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä ensi vuonna.

Asuntolainojen korkovähennysoikeus pienenee, ja opintolainan korkovähennysoikeus poistuu.

Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) budjettiehdotukseen lisäämä eläketulovähennyksen korotus vähentää valtion verotuloja noin 70 miljoonalla eurolla. Korotuksella yritetään parantaa eläkeläisten toimeentuloa.

Presidentti Sauli Niinistö saa virka- ja kokousmatkoihin ensi vuonna nykyistä vähemmän määrärahaa.

Presidentin vierailu- ja kokousmatkoihin on budjetoitu valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotuksessa 300 000 euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Tänä vuonna matkoihin on budjetoitu 2,85 miljoonaa euroa.

Eläkeläispresidenttien menot pysyvät ennallaan 600 000 eurossa.

Valtioneuvoston kansliassa leikataan puoluetukea kahdella miljoonalla, mutta nostetaan ministerien, valtiosihteerien ja erityisavustajien palkkiomenoja yli miljoonalla. Pääministerin matkabudjetti pysyy ennallaan.

Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden talousarvioksi on jälleen ministeriön verkkosivuilla.

Budjettiehdotus vedettiin pois luettavista noin tunnin ajaksi, koska alkuperäisessä versiossa poliisin määrärahat oli merkitty virheellisesti.

Alkuperäisessä budjettiversiossa poliisin toimintamenoille oli budjetoitu noin 714 miljoonaa euroa. Oikea luku on noin 723 miljoonaa euroa.

Henriksson: Säästöt oikeuslaitoksesta vastuuttomia

Kuntaliitto: Budjetti vaarantaa peruspalvelut

Budjettiehdotus: Valtion velka nousee sataan miljardiin

Rinne: Ukrainan kriisi ei vaikuta budjetin pohjaan