Turussa ammuttiin miestä raajoihin kerrostalon pihalla

Turussa miehen epäillään ampuneen toista miestä useita kertoja raajoihin torstain vastaisena yönä Turun Halisissa, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Poliisi ei ollut vielä torstaina iltapäivällä saanut epäiltyä tekijää kiinni, mutta tämän henkilöllisyys oli poliisin tiedossa.

Sairaalaan viedyn uhrin tila oli vakaa, mutta häntä ei ole vielä pystytty kuulemaan.

Ampumisesta kerrostalon pihalla tuli poliisille useita ilmoituksia aamuyhden aikaan, ja paikalle lähti useita poliisipartioita. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Salonen ei vielä kommentoinut sitä, tunsivatko epäilty ja uhri toisensa ja oliko tapauksesta vaaraa ulkopuolisille. Tapahtuma-aikaan pihalla oli poliisin mukaan myös muita ihmisiä. Heitä sekä sisällä olleita silminnäkijöitä puhutettiin torstaina. Puhuttamiset jatkuvat perjantaina.