Turvakodit ovat juhannuksena auki ympäri vuorokauden

Turvakodit ovat auki juhannuksena ympäri vuorokauden. Ensi- ja turvakotien liitosta muistutetaan, että yhteydenottoa turvakotiin ei tule pitkittää. Turvaan kannattaa hakeutua jo ennen kuin tilanne muuttuu väkivaltaiseksi.

Vaikka perheongelmat voivat kärjistyä lomalla, liiton mukaan loma-aika ei tavallisesti näy turvakodeissa avunhakijoiden määrän kasvuna.

Liitosta painotetaan, että turvakotiin voi tulla aina, kun tuntee olonsa kotona uhatuksi mihin vuorokauden aikaan tahansa. Suositeltavaa on kuitenkin soittaa etukäteen.

Turvakotiin voi myös soittaa, jos haluaa keskustella omasta tai perheen turvallisuudesta. Apua annetaan väkivallan kaikille osapuolille.

Yhteystiedot turvakoteihin saa Nettiturvakodista www.turvakoti.net.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Pisteytysfarssille piste: Oikeustieteellisiin otetaan 46 opiskelijaa aiottua enemmän – Itä-Suomen yliopistossa opiskelijamäärä kasvaa vähiten

Paloturvallisuus on asiantuntijan mukaan Suomessa pääosin kunnossa, mutta valvonta on vaikeaa – tulipalon leviäminen voi olla kiinni pienistäkin virheistä rakentamisessa

Seinäjoen koruvarkaudesta epäiltyjä miehiä ei ole saatu kiinni – yrittäjän mukaan liikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, poliisi ei kommentoi tekotapaa

Koronavirus: Suomi avasi rajansa maihin, joissa riehuu jo taudin toinen aalto

Matkustusrajoitusten purkaminen ei näkynyt vielä Helsinki-Vantaalla – "Ei mitään dramaattista muutosta"

Lopella kaksi loukkaantui ja kymmenen vietiin sairaalaan ketjukolarista

Uusia tietoja Varkauden murhatutkinnasta: voimakas väkivalta päähän ja ylävartaloon aiheutti uhrin kuoleman – poliisi pyytää havaintoja vihreästä Audista

Viranomaiset jäljittävät vaatimusten vastaisia suojaimia, osassa ohjeet kiinankielisiä

Haaviston mukaan rikosepäily ei ole vaikuttanut ulkoministerin tehtävien hoitamiseen – "En ole jättänyt mitään tehtävää hoitamatta tämän prosessin aikana"

Kaksikko ylitti Venäjän rajan vesiskootterilla, teon tahallisuus epäselvä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.