Turvapaikan Suomesta saanut Suleiman Malikeh: "Minulla ei ole enää sanoja kuvata Syyrian tilannetta"

Suleiman Sajiee Malikeh on jatkuvasti huolissaan. Hänen vanhempansa, sukulaisiaan ja ystäviään asuu edelleen Syyriassa, ja vaikka tilanne pääkaupungissa Damaskoksessa, mistä Malikeh on kotoisin, on monia muita kaupunkeja rauhallisempi, eivät ihmiset sielläkään ole täysin turvassa.

– Totta kai olen huolissani. Mutta he eivät voi lähteä, sillä kukaan ei ota heitä enää vastaan, Malikeh sanoo.

Viime aikoina tilanne Damaskoksessakin on huonontunut. Esimerkiksi lääkkeitä on vaikea saada. Ihmiset kamppailevat toimeentulosta, sillä palkat ovat matalia ja hinnat karanneet pilviin.

– Monia asioita ei ole enää saatavilla. Vaikka siellä on kutakuinkin turvallista, kunnollinen elämä ei ole mahdollista.

Vielä vaarallisempaa on liikkua kaupungin ulkopuolella, ja monet ovat kuolleet maanteillä. Ihmisiä kidnapataan, autot voivat ajaa miinaan. Jotkut ryhmittymät ampuvat busseja ja muita kulkuneuvoja.

– Mutta muutaman sotavuoden jälkeen ihmiset eivät enää välitä siitä, mitä tapahtuu, koska he ovat pysyneet kotona jo niin pitkään. Lopulta ymmärtää, että kotonakin voi kuolla, joten he alkavat jälleen liikkua ulkona, Malikeh toteaa.

Malikehin huolta helpottaa hieman se, että hän pystyy olemaan päivittäin yhteydessä perheeseensä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta edes siihen: Malikehilla on ystävä, jonka vanhemmat ovat loukussa raskaiden pommitusten kohteena olevassa Aleppossa. Perjantaina ystävä ei ollut kuullut vanhemmistaan kolmeen päivään mitään.

– Tilanne on Aleppossa todella paha ja dramaattinen, Malikeh sanoo.

– En itse asiassa enää katso uutisia Syyriasta, koska ne ovat niin turhauttavia.

Malikeh toteaa, ettei hänellä ole enää sanoja, joilla kuvata tilannetta. Miehen on vaikea uskoa, että se, mitä Syyriassa tapahtuu, on mahdollista. Malikehin ystäviä on kuollut, ja viime vuonna hän menetti veljensä, koska tämä oli pakotettu armeijaan.

– Se on raskasta.

Sitten on vielä Isis. Malikeh ei tunne ketään äärijärjestöön kuuluvaa, eikä haluakaan tuntea. Ystäväperhe joutui Isiksen uhriksi: isä ammuttiin ja äiti sekä neljä tytärtä kidnapattiin. Jonkin ajan kuluttua äiti vapautettiin, mutta tyttärien kohtalosta ei tiedetä mitään.

Mutta miten sota alkoi? Malikeh ei oikein tiedä. Damaskoksessa seurattiin levottomuuksien alkua televisiosta niin kuin muuallakin maailmassa.

Selvää on, että ihmiset alkoivat vaatia oikeuksiaan eikä maan johto niihin suostunut. Nyt sodassa on kuitenkin mukana useita ryhmittymiä. Moni on alkanut ajatella, että vaikka presidentti Bashar al-Assadin hallinto ei ollut hyvä, sekin oli parempi kuin radikaali islamilainen valtio. Al-Assadin hallinnon alla sai sentään elää melko vapaasti, jos ei puhunut politiikasta, uskonnosta tai seksuaalisuudesta, Malikeh kertoo.

– En ole kovin poliittinen, mutta hallitus on tehnyt paljon virheitä ja ne pitäisi korjata. Nykyään tilanne tuntuu kuitenkin monimutkaisemmalta. Se on pelkkää kaaosta.

Sodan loppuminen lähiaikoina on alkanut näyttää Malikehista epätodennäköiseltä. Kun väkivalta kerran alkaa, sitä ei voi kontrolloida.

– Minulla ei ole enää toivoa. Tai toivon tietysti, mutta en näe loppua sodalle. Jokainen päivä tuntuu vain huonommalta kuin edellinen sen perusteella, mitä kuulee, lukee ja näkee.

Sekä Syyrian sisällä eri ryhmittymien että ulkovaltojen kuten Yhdysvaltojen ja Venäjän pitäisi aloittaa todelliset neuvottelut, pois lukien ainoastaan Isis, Malikeh sanoo. Tilanne Syyriassa voi hänestä muuttua vain silloin, jos sodan eri osapuolet keskittyvät erojen sijaan yhteisten tavoitteiden löytämiseen.

– Heidän pitäisi keskustella ja neuvotella, tehdä jotain. Nykytilanne ei ole hyväksyttävä.

Moni syyrialainen on paennut sotaa Libanoniin, mutta nyt sekin raja on sulkeutunut. Myöskään Turkkiin ei pääse enää ilman viisumia, ja koska suurlähetystö on Libanonissa, Turkkiin pääsy on käytännössä mahdotonta.

Eikä Libanonissakaan ole erityisen turvallista. Syyrialaisia kohdellaan siellä toisen luokan ihmisinä, Malikeh sanoo. Katkeruuden takana on syyrialaisjoukkojen pitkään jatkunut miehitys Libanonissa, joka päättyi vasta vuonna 2005.

Malikeh itse joutui tekemään vaikean päätöksen paeta Syyriasta Libanoniin vuoden 2013 lopulla. Hänelle tuli käsky liittyä armeijan riveihin, mitä hän ei halunnut tehdä. Lisäksi hän joutui vaikeuksiin homoseksuaalisuutensa vuoksi.

– Se oli vaikea päätös, mutta uskon, että se oli oikea ratkaisu, Malikeh sanoo.

– Jos en olisi lähtenyt silloin, en olisi enää voinut lähteä. Nimeni olisi ollut jokaisella raja-asemalla, ja he olisivat pakottaneet minut armeijaan.

Hän jatkaa, ettei moni ymmärrä, miten vaikeaa on joutua lähtemään kotimaastaan ja luopumaan kaikesta arvokkuudestaan. Hän itse jätti taakseen esimerkiksi englanninkielisen kirjallisuuden maisterintutkinnon ja työpaikan.

– On vaikeaa kerjätä muita maita ottamaan meidät vastaan.

Libanoniin päästyään Malikeh haki YK:n kautta turvapaikkaa. Prosessi kesti kaksi vuotta, mutta lopulta tämän vuoden helmikuussa Malikeh pääsi muuttamaan Libanonista Suomeen.

Sitä edelsivät kuitenkin vaikeat ajat. Malikeh pidätettiin, kun hän oli uusimassa papereitaan, sillä homoseksuaalisuus on Libanonissa rikos. Hän joutui vankilaan kymmeneksi päiväksi.

– Ne olivat kauheat kymmenen päivää. He kiduttivat meitä, he tekivät monia asioita. Lopulta pääsin lähtemään, mutta seuraava vuosi oli pahin. Minut karkotettiin maasta, ja koska en halunnut joutua takaisin Syyriaan, jouduin piileskelemään kotona.

Suomessa Malikeh aikoo opiskella sairaanhoitajaksi. Hän on onnellinen ja kiitollinen tilaisuudesta, jonka on saanut.

– On tärkeää tuntea olevansa turvassa, vapaa ja voivansa olla oma itsensä.