Tutkija: Ruokamyytti elää kansan parissa, teollisuus tiennyt niksin jo pitkään

Sulata pakastettu ruoka hitaasti jääkaapissa, kuuluu yleinen neuvo.

Tutkijan mukaan ohje on myytti, jolla saa vain kuivaa lihaa ja lötköjä kasviksia.

Ruotsalaisen teknisen tutkimuslaitoksen ruoka- ja biotieteiden yksikön tutkija Susanne Ekstedt neuvoo Sciencenordic-sivustolla noudattamaan samaa ajatusta kuin ruokaa pakastettaessa, eli mitä nopeammin, sen parempi.

Hänen mukaansa pakasteet kannattaa pakata tiiviisti pussiin ja sulattaa ne kylmään veteen upotettuna. Vesi johtaa lämpöä paremmin kuin ilma, joten pakaste sulaa nopeammin, eikä pakasteessa olevat jääkiteet ehdi pilata ruuan rakennetta samalla tavalla kuin hitaammin sulattamalla, joten esimeriksi liha on maukkaampaa, koska se pitää nesteet paremmin.

Ekstedtin mukaan niksi on ollut ruokatutkijoiden ja ruokateollisuuden tiedossa jo pitkään, mutta se ei ole levinnyt laajempaan tietoisuuteen.

Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopiston professori Bjørg Egelandsdal kertoo samalla sivustolla, ettei jääkaapissa sulattamista ole koskaan kunnolla edes tutkittu.

– Ehkä ajatus taustalla on, että jääkaappi on hygieenisin, hän pohtii.

– On totta, että sulatettu liha ja muu ruoka pitää säilyttää jääkaapissa, mutta on ehdottomasti parempi sulattaa ruoka vedessä, jos aikoo käyttää sen saman tien.

Mikroaaltouunien sulatustoimintoa tutkijat eivät suosittele lihalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.