Ilmatieteen laitos laajensi tuulivaroituksen aluetta - Savoon ei luvassa lisää lunta

Ilmatieteen laitos on laajentanut tapaninpäivälle annetun tuulivaroitus aluetta länsirannikolta myös Pohjois-Savoon.

Lauantaina tuulen nopeus puuskissa voi olla 20 metriä sekunnissa. Koko maassa tapaninpäivänä voimakkaasti puhaltavan lounaistuulen todennäköisyys on 40 prosenttia.

Pohjois-Savoon kovimpien tuulien on arvioitu saapuvan puolilta päivin.

Korkeapaineen alue vahvistuu huomenna, ja ilmanlämpö laskee samalla pakkaselle. Lämpötila Pohjois-Savossa on 3-4 pakkasasteen tuntumassa, mutta voimakkaan tuulen takia ilma tuntuu selvästi kylmemmältä.

Pakkanen kiristyy sunnuntaina 6-7 asteeseen ja elohopea pysyy miinuksella ainakin vuodenvaihteeseen, mahdollisesti ylikin.

Lisää lunta Savoon ei ole luvassa, vaan joulupäivän paikoin kovatkin vesisateet sulattavat jo maahan kertynyttä lumikerrosta.

– Sadealue on jo ohittanut Pohjois-Savon, kun pakkaset saapuvat, eli nyt tulevat sateet ovat vetenä, kertoo päivystävä meteorologi Juha Tuomola Ilmatieteen laitokselta.

– Kaikkein optimistisimmassa mallissa aivan Pohjois-Savon koillisosiin voi sataa lunta, mutta muuten lumisateet menevät pohjoisen kautta ohi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Voimistuva tuuli ei kaada tapaninpäivän risteilyjä

Vedenpinnat korkealla – pakastuminen voi aiheuttaa hyydeongelmia

Kova tuuli saattaa joulupäivänä kaataa puita Pohjanmaalla