Tuusniemi yhdistää äänestysalueensa

Tuusniemi yhdistää seuraavissa vaaleissa Tuusjärven, Kosulan ja kirkonkylän äänestysalueet yhdeksi äänestysalueeksi.

Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus esittää valtuustolle, että uuden äänestysalueen nimeksi tulee Tuusniemi ja äänestyspaikkana on jatkossa valtuustosali.

Esitystä perusteltiin muun muassa vaalisalaisuuden vaarantumisella varsinkin europarlamenttivaaleissa, joissa varsinaisena äänestyspäivänä on äänestänyt reilusti alle 50 äänestäjää.

Samalla päätettiin tutkia, miten ennakkoäänestyksen saavutettavuutta voitaisiin lisätä. Pohdinnassa ovat kuljetukset ennakkoäänestyspaikoille ja ennakkoäänestyspäivien järjestäminen esimerkiksi Tuusjärvellä.

Suomessa järjestetään vuoden 2012 alussa presidentinvaalit ja loppuvuodesta kunnallisvaalit.