Työläs keräysurakka yllätti Paavo Väyrysen – vasta puolet kannattajakorteista kasassa

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoo, että hänelle on kerätty vasta vajaa puolet presidenttiehdokkuuteen vaadittavista kannattajakorteista.

– Raaka totuus on, että kannattajani ovat saaneet toistaiseksi kokoon vain vajaat 10 000 kannattajakorttia, Väyrynen kertoi tiedotteessa, joka julkaistiin myös hänen verkkosivuillaan.

Presidenttiehdokkaaksi pääseminen vaatisi, että Väyrysellä olisi koossa noin tuplasti kannattajakortteja eli yhteensä 20 000 kappaletta.

– Korttien kokoaminen on ollut yllättävän työlästä. Verkostoon kuuluu vain muutamia kymmeniä kerääjiä. Lisäksi kortteja on toimitettu pyynnöstä usealle sadalle henkilölle, Väyrynen perustelee.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään 28. tammikuuta ja mahdollinen toinen kierros 11. helmikuuta.

Vaalien ehdokashakemukset on jätettävä oikeusministeriölle viimeistään 12. joulukuuta. Väyrysen mukaan jäljellä oleva, noin kuukauden mittainen keruuaika ei riitä siihen, että riittävä määrä kannattajakortteja saataisiin kokoon kasvokkain ihmisten kanssa.

– Tästä syystä pyrimme keräämään niitä (kannattajakortteja) myös postin välityksellä.

Väyrysen mukaan Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä julkaistaan huomenna maanantaina liite, jossa on hänen kannattajakorttiensa pohja. Hän toivoo saavansa allekirjoitettuja kannattajakortteja lehden lukijoilta.

"Olen Niinistön ohella vahvin toiselle kierrokselle" 

Presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Väyrynen syyttää mediaa siitä, että sen toiminta on vaikeuttanut hänen kannattajakorttiensa keruuta.

– Korttien keräämistä on vaikeuttanut se, että olen joutunut aikamoiseen uutispimentoon. Kaikkein uutisarvoisimmatkaan kannanottoni eivät ole ylittäneet uutiskynnystä.

Konkaripoliitikko olisi halunnut huomiota muun muassa Youtube-palvelussa julkaistuille videoilleen sekä mukeilleen ja kirjoilleen.

Väyrynen pitää itseään vahvimpana haastajana istuvalle presidentille.

– Kaikki tietävät, että olen Sauli Niinistön ohella vahvin ehdokas vaalin toiselle kierrokselle ja ainoa ehdokas, jolla on mahdollisuudet voittaa hänet.
Väyrynen kertoi viime kuussa, että hän palaa kotimaan politiikkaan eduskuntaan kevätistuntokaudella, jos ei tule valituksi presidentiksi.

Väyrynen valittiin eduskuntaan vuonna 2015 keskustan listoilta, mutta edustajantoimi on ollut keskeytyksissä europarlamentin jäsenyydenperusteella. Sittemmin Väyrynen on perustanut uuden kansalaispuolueen. Jos Väyrynen tulisi takaisin keväällä, edustaja Mikko Kärnä (kesk.) saisi väistyä.

Uusimmat

Kotimaa

Perussuomalaisten Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan – "osa tyhmiä ja harkitsemattomia, osassa edelleen pointti"

Partio on kasvattanut jäsenmääräänsä 10  000:lla viidessä vuodessa – retkeily on edelleen nuorten mieleen, vaikkei partio pelkkää eränkäyntiä olekaan

Sää jatkuu lämpimänä – "Kuivuus taitaa jatkua monta päivää"

"Kevätjää on todella petollinen" – lämmin huhtikuu haurastuttaa jäitä vauhdilla ympäri Suomen

Ruohikkopalovaroitukset saattavat sammuttaa pääsiäiskokot heti alkuunsa – Seurasaaressa roihunnee kaksi kokkoa, Pohjanmaalla kokot jäänevät polttamatta

Kolme vai seitsemän viikossa? Kananmunien maksimimäärästä on erimielisyyttä, mutta itselle terveellisen määrän selvittäminen ei ole mahdotonta

Pappi matkasi kuolemaantuomitun rinnalla vankilasta teloituslavalle asti

Pääsiäisvaellus Via Crucis kerää jälleen tuhansien yleisön Helsinkiin

Poliisi epäilee: 50-vuotias mies ajoi mökkitiellä juovuksissa törmäten puuhun ja kiveen

Vaikkojoella kuljetaan pian läskipyörillä ja sup-laudoilla: Kaavi perustamassa uuden pyöräily- ja melontareitistön

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.