Työllisyyden kuntakokeilusta hallituksen esitys – kokeilu alkamassa koronan takia vasta tammikuussa

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle lakiesityksen työllisyyden edistämisen kuntakokeiluista. Esityksen mukaan kokeilu alkaisi tammikuun alussa ja kestäisi vuoden 2023 kesäkuun loppuun. Alun perin työvoimapalveluiden asiakkaiden piti siirtyä kuntien vastuulle jo syksyllä, mutta nyt koronakriisin takia lain voimaantulo lykkääntyy ensi vuoden alkuun.

Kokeilun ajaksi valtion työ- ja elinkeinotoimistojen tehtäviä siirrettäisiin kuntien tehtäväksi. Kokeiluilla sovitettaisiin yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja.

Kokeilun tavoitteena on parantaa etenkin heikossa työmarkkina-asemassa olevien työnhakijoiden työllistymistä. Heidän palvelunsa ovat tällä hetkellä jakautuneet sekä valtion että kuntien vastuulle, ja niissä tehdään päällekkäistä työtä.

Kokeilussa on mukana 90 kuntaa eri puolilta Suomea.

Ennen kokeilun alkamista hallituksen on määrä antaa vielä täydentävä lakiesitys, jossa kokeiluun tulisi mukaan lisää kuntia. Kokeilun laajentamiseksi on jo järjestetty toinen hakukierros.

Vaikutuksia seurataan

Kunnille siirrettäisiin kokeilun ajaksi henkilöasiakkaan palvelujen neuvonta, ohjaus- ja palvelutehtävät, joidenkin harkinnanvaraisten etuuksien myöntämistä koskevat tehtävät ja joidenkin työvoimapoliittisten lausuntojen antaminen.

–  Hallitusohjelman yksi merkittävimmistä kirjauksista on kuntien roolin vahvistaminen työllisyyspalveluiden järjestäjänä. Olemme rakentamassa palveluprosessia, jossa ihmisellä on ympärillään entistä vahvempi paketti niitä toimia, joita hän tarvitsee työllistymisensä tueksi. Kun työnhakijat saisivat nykyistä nopeammin ja entistä kohdennetummin juuri heidän kannaltaan oikeita palveluita, he todennäköisesti myös työllistyisivät nopeammin, sanoo työministeri Tuula Haatainen (sd.) tiedotteessa.

Tavoitteiden toteutumista seurattaisiin tiiviisti kokeilun aikana alueilla ja valtakunnallisesti. Kuntien vastuulle siirtyvien palvelujen järjestämisen ja tuottamisen valvontatehtävä on lakiesityksessä esitetty perustettavaksi aluehallintovirastolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.