Työttömyysvakuutusmaksuihin tulossa reipas alennus – palkansaajien osalta 320 miljoonaa euroa

Työttömyysvakuutusmaksuihin on tulossa tällä tietoa reipas alennus ensi vuonna. Työttömyysvakuutusrahaston hallitus kertoi tänään esittävänsä, että kokonaismaksua alennettaisiin 0,8 prosenttiyksiköllä. Tämä helpottaa budjettiriiheen kokoontuvan hallituksen veropohdintoja.

Palkansaajien maksujen osalta alennus olisi näin 0,4 prosenttiyksikköä. Euroissa palkansaajien maksujen alennus tarkoittaisi noin 320:tä miljoonaa euroa. Alennuksen suuruudesta on ollut vääntöä työmarkkinajärjestöillä.

Työttömyysvakuutusrahaston hallitus käsitteli maksuasiaa tänään, ja rahaston hallintoneuvosto päättää torstaina esityksestään sosiaali- ja terveysministeriölle.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi maanantaina, että työttömyysvakuutusmaksun mahdollinen alentuminen helpottaa puhdetta estää verotuksen kiristyminen.

Orpo ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) korostivat maanantaina, että Työttömyysvakuutusrahasto on itsenäinen ja tekee päätöksensä itse. Sipilä uskoo työttömyysvakuutusmaksussa laskuvaraa todennäköisesti olevan, koska työllisyys on kehittynyt niin positiivisesti.

Sipilän mukaan esillä olleista veronalennuspaineista on hyvin pitkälle yhteisymmärrys. Hänen mukaansa periaatteet ovat hyvin selkeät.

– Painopiste on siellä pieni- ja keskituloisissa ja keinona kunnallisveron perusvähennys, ja sitten katsotaan tarpeen mukaan sitä koko asteikon keventämistä, Sipilä sanoi maanantaina.