USA:ssa on selvitetty varoitusmerkkejä kouluammuskeluille

Kouluampumisistaan synkän kuuluisassa Yhdysvalloissa on pyritty selvittämään, miten mahdollinen hyökkääjä voitaisiin havaita jo ennakkoon.

Salainen palvelu ja opetusministeriö saivat vuonna 2002 valmiiksi Safe School Initiative -raportin, jossa oli käyty läpi 37 kouluhyökkäystä vuosina 1974-2000.

Raportin tärkeimpien päätelmien mukaan:

- Kouluhyökkäykset ovat yleensä harkittuja, eivät hetken mielijohteesta tehtyjä.

- Muilla ihmisillä on yleensä tietoa hyökkääjän suunnitelmista tai ajatuksista.

- Suuri osa hyökkääjistä ei kuitenkaan suoranaisesti uhkaa kohteitaan etukäteen.

- Hyökkääjien piirteistä ei ole löydettävissä yhteistä, esimerkiksi väestötieteellistä "profiilia".

- Useimmat hyökkääjät ovat käyttäytyneet etukäteen tavalla, joka on huolestuttanut lähipiiriä tai viestinyt avun tarpeesta.

- Useimmilla hyökkääjillä oli ollut vaikeuksia kestää epäonnistumista. Monet olivat yrittäneet itsemurhaa.

- Useimmat hyökkääjät olivat kokeneet olevansa kiusattuja tai vainottuja.

- Useimmat hyökkääjät olivat tottuneet käyttämään aseita.

- Useimmissa tapauksissa hyökkäyksessä oli jossain määrin mukana myös muita opiskelijoita.

- Huolimatta nopeasta reagoinnista useimmat hyökkäykset päättyivät muuhun kuin viranomaisten väliintuloon.

Lähde: The Final Reprot and Findings of the Safe School Initiative.