Uhanalaisia kiljuhanhia entistä enemmän

Sukupuuton partaalla olleen kiljuhanhen kanta on elpymässä. Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan kiljuhanhia on tänä vuonna laskettu Suomessa yli viisikymmentä yksilöä. Kymmenen vuotta sitten niitä havaittiin laskennoissa kuusi.

Kanta on kasvanut melko tasaisesti viime vuosina.

Kiljuhanhet lasketaan joka kevät Oulun seudulla Liminganlahden ja Hailuodon merenrantaniityillä. Kaikki pohjoismaiset kiljuhanhet pitävät siellä välipysähdyksen muuttomatkallaan kohti Norjaa. WWF:n mukaan 1910-luvulla pysähdykselle kerääntyi vuosittain 10 000 kiljuhanhea.

Vaikka pohjoinen kiljuhanhikanta on ollut kuolemassa sukupuuttoon, maailmanlaajuisesti kiljuhanhia on noin kolmisenkymmentätuhatta.

Kiljuhanhea uhkaavat muun muassa metsästys, merenrantaniittyjen umpeenkasvu ja tuulivoimalat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.