Uimarannan avantoon vajonnut ihminen kuoli

Uudellamaalla Sipoossa avantoon vajonnut ihminen on kuollut, kerrottiin Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta STT:lle sunnuntaina iltapäivällä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tapauksesta aamulla noin kello 7.30. Ohikulkija oli nähnyt Sipoon Taasjärven uimarannan laiturilla tavaraa ja avannossa vaatemytyn.

– Kyseessä on yleinen uimaranta, jossa pidetään pumpun avulla avantoa auki, kertoi palomestari Mika Kynsijärvi Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta aamulla.

Pelastuslaitos nosti avantoon vajonneen ihmisen ylös, ja tätä elvytettiin.

Ylikonstaapeli Jari Tuomola Itä-Uudenmaan poliisista vahvisti iltapäivällä, että avantoon vajonnut henkilö on kuollut. Poliisi ei kertonut kuolleen ikää tai sukupuolta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jouluperinteistä pidetään sitkeästi kiinni, mutta moni myös pakenee niitä ulkomaille

Tänään vietetään Jean Sibeliuksen eli suomalaisen musiikin päivää

Tänään selviävät SDP:n puoluevaltuuston valitsema pääministeriehdokas ja puolueen muiden ministeriehdokkaiden nimet

MTV Uutiset kertoo, ettei Rinne jatkaisi ministerinä – IS:n mukaan Rinteestä puuhataan varapuhemiestä

PS:n Halla-aho: Uusien vaalien järjestäminen olisi tässä tilanteessa erittäin perusteltua – puhemies Matti Vanhanen on pitänyt keskustelua uusista vaaleista ylimitoitettuna

Jenni Haukion ja jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin kumppanin Jitka Novackovan puvut nousivat katsojien suosikeiksi Linnan juhlissa

Tullikoira Aino on yksi vuoden virkakoirista – paljasti vuodessa yli 1  200 kiloa elintarvikkeita

Elina Lappalainen Hannakaisa Heikkiselle: Linnan juhlista pois jääminen oli julkisuustemppu

Kaatuneen hallituksen kaikki puolueet halukkaita jatkoon samalla hallitusohjelmalla – vanhan opposition puolueet eivät hyväksy ohjelmaa

Tarjoilujen määrän arviointi onnistui Linnan juhlissa – syötävää riitti loppuun asti, mutta pois heitettävää ei juuri jäänyt

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.