Ukkokööri tehtailee jakkaroita Ukko-Paavon mallilla

Nilsiän Etelä-Reittiön kylällä on menossa erikoiset talkoot, joilla autetaan Nilsiän ensi kesän herättäjäjuhlien rahoitusta.

Erkki Rissanen keräsi muutaman kätevän kyläläisen rakentamaan jakkaroita herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen mallilla, joka on edelleen nähtävissä Aholansaaressa Paavon pirtissä .

– Se on hyvä istua ja niin ovat nämäkin, Rissanen vakuuttaa.

Idea oni nilsiäläisen Eila Hiltusen.

– Ellu tuli esittämään minulle, että mitä jos tekisitte miesporukalla Ukko-Paavon jakkaroita. Se oli loistoidea. Otin välittömästi haasteen vastaan, ja jo samana päivänä pirautin muutamalle tutulle.

Mukana talkoissa on ollut kymmenkunta miestä, joille puutyöt ovat ennestään tuttuja.

Päävastuun ottivat Erkki Rissasen kanssa Raimo Koponen, Pauli Pitkänen ja Pekka Rissanen.

– Piispa Jari Jolkkonenkin hyväksyi näiden tuolien nimeksi Paavon pallit, ei se ole mitenkään härskiä. Piispantarkastuksessa asia otettiin esille ja Jolkkonen kehui hankettamme, Rissanen selvittää ja sanoo, että urakassa on sydän mukana.

– Minulla on körttiläistausta niin kuin useilla tässä pitäjässä. Herännäisyys on imetty äidinmaidossa, seuroissa istuttu ja Portaanpään opisto nuorena käyty, Rissanen selvittää.

Satasen maksavaa pallia on myyty noin 150 kappaletta. Aihioita on jo saman verran.

Pientä lapsille sopivaa malliakin on tekeillä, samoin koriste-esineeksi tai leluksi sopivaa miniatyyrikokoa.

Naisväki on tehnyt myyntiin käsitöitä.

Miehet selvittävät, että tuolien rakentaminen mäntyliimalaudasta on työlästä.

– Liimailu ja muotoilu on tarkkaa touhua, joka käy aivojumpasta. Nauloja tai ruuveja ei käytetä, ne korvataan puutapeilla.

Herättäjäjuhlien pääsihteeri Simo Korkalainen antaa talkoolaisille kymmenen pistettä.

– Meillä on tavoitteena kerätä rahaa 100 000 euroa. Siitä on koossa tällä hetkellä 60 000. Pallit ovat tuottaneet jo noin 16 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

MT: Pieksämäen ylämaankarjalauman viimeisetkin karkulaiset saatiin kiinni

Nelostiellä Jyväskylän pohjoispuolella liikenneonnettomuus – henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista ryhdytään selvittämään maanantaina – vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan heidän on pysyttävä pois kodeistaan

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Korona iski loppuviikon aikana kausityöntekijöihin Päijät-Hämeessä, päiväkoti kiinni Rovaniemellä – sunnuntaina koko maassa kolme uutta tartuntaa

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille

Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja säiliörekan törmäyksessä Lumijoella

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.