Ulkomaista riistalihaa epäillään myydyn kotimaisena eri puolille Suomea – tiedossa ei ole, että olisi aiheuttanut vaaraa kuluttajille

Ulkomaista riistalihaa epäillään myydyn kotimaisena eri puolille Suomea, kertoo Pohjanmaan poliisi. Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että eteläpohjalaisen pienyrityksen vuokratiloissa on laitettu lihapakkauksiin merkintöjä, jotka eivät vastaa todellisuutta riistalajin tai kotimaisuuden osalta.

Riistalihat on myyty pääosin isoille kauppaliikkeille ja ravintoloille ympäri Suomea.

Ruokaviraston tietoon ei ole tullut, että Joupin Meklarin myymä liha olisi aiheuttanut vaaraa kuluttajille.

–  Tosin sitä mahdollisuutta ei voida sulkea poiskaan. Näin on siksi, että emme tiedä lihan alkuperää tai käsittelytapaa, kertoi Ruokaviraston osastonjohtaja Leena Räsänen STT:lle.

Ruokavirasto on määrännyt yrityksen kaikki lihatuotteet hävitettäviksi, koska pakkausmerkintöjen epäselvyyksien vuoksi ei pystytä oleman varmoja tuotteiden sisällöstä, alkuperästä eikä elintarviketurvallisuudesta.

Yrityksen omistaja vangittiin todennäköisin syin epäiltynä Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa perjantaina. Jutun rikosnimikkeinä ovat törkeä petos, terveysrikos, markkinointirikos ja elintarvikerikkomus. Niistä epäillään sekä yrityksen vastuuhenkilöä että työntekijää.

Myynnin epäillään jatkuneen vajaat 3 vuotta

Elintarvikevalvontaviranomaisilta saatujen tietojen perusteella yrityksen tiloissa on ollut lupa ainoastaan varastoida pakastettua lihaa. Tiloissa on poliisin mukaan kuitenkin myös käsitelty ja pakattu riistalihaa.

Yritys on kirjanpidon perusteella ostanut tuhansia kiloja ulkomaista riistalihaa ja myynyt sen kotimaisena riistatuotteena.

–  Myytyä lihaa on ollut arviolta 2  500 kiloa vuosittain. Poliisin antamien tietojen mukaan myynti on jatkunut vajaat kolme vuotta, Räsänen lisäsi.

Hänen mukaansa nyt julki tulleen kaltaiset petosepäilyt ovat Suomessa harvinaisia.

–  Alkuperämerkintöjen ongelmia tulee joskus esiin, mutta tähän tapaukseen liittyy aika monenlaisia epäilyjä.

Jutun rikosnimikkeinä ovat törkeä petos, terveysrikos, markkinointirikos ja elintarvikerikkomus. Niistä epäillään pohjalaisyrityksen vastuuhenkilöä ja työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

8 000 työttömänä, mutta uusia koulutetaan silti – Tekevätkö sihteerit comebackia suomalaisille työpaikoille?

Alkoholin etämyynnistä tänään ratkaisu käräjiltä, suomalaismiehen syytetään välttäneen veroja liki 1,7 miljoonan euron edestä

EU:n tulevaisuus on pöydällä tänään, kun jäsenmaiden johtajat neuvottelevat seuraavien vuosien budjetista – pääministeri Marin tavoittelee lisäystä maaseudun kehittämisrahojen ehdotettuun tasoon

Hallitus puntaroi yhä yksinäisten lasten auttamista Kreikan leireiltä – eduskunnan hallintovaliokunnan kansanedustajat kuulevat tänään Maria Ohisaloa

Ely-keskus huolestui raskaan liikenteen turvallisuudesta pääkaupunkiseudulla: liikenne lisääntynyt, taukopaikat ylikäytössä

Poliisin esitutkintamateriaalin kuvat Konneveden eläintilalta näyttävät karun todellisuuden – hevostilalta löytyi lukuisia eläimiä, jotka olivat silminnähden huonossa kunnossa

Paperiteollisuuden toimihenkilöt palaavat töihin ja satamat eivät pysähdy – työkiistan sovintoehdotus hyväksyttiin

Paperiteollisuuden toimihenkilöt palaavat töihin – työkiistan sovintoehdotus hyväksyttiin

Monien liikennemerkkien ulkonäköä päivitetään hieman, suuntana sukupuolisensitiivisyys – katso tästä miltä uudet merkit näyttävät

Helsingin poliisi tutkii epäiltyä törkeää ihmiskauppaa – kahden miehen epäillään pakottaneen naisen myymään seksiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.