Unohda anatomialatina - "Lapselle riittää usein tieto siitä, että äidillä on pimppi ja isällä pippeli"

Osalle vanhemmista seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat yhä tabu. Jos lapsi kysyy, miksi isin keho on erilainen kuin äidin, jotkut vanhemmat hämmentyvät ja äänensävykin muuttuu.

Kun aihe aiheuttaa vanhemmissa jännitystä, tunne voi siirtyä myös lapseen. Hän oppii, että omassa kehossa ja siihen liittyvissä tunteissa on jotain häpeällistä. Toisille vanhemmille taas on luonnollista puhua aiheesta lapsen kanssa.

Susanne Ingman-Fribergin ja Raisa Cacciatoren toimittamassa, elokuussa ilmestyneessä Keho on leikki -kirjassa vanhemmille ja kasvatusalan ammattilaisille annetaan työkaluja niin päivittäisiin kuin kiperiin tilanteisiin.

Kirjoittajien mielestä alle kouluikäisten kehitystason huomioivalle seksuaalikasvatusmateriaalille oli selvä tilaus.

– Lapsella on jo ennen koulua oikeus saada tietoa ja tunne siitä, että oma keho on juuri sellaisenaan hyvä ja kaikilla paikoilla kehossa on nimi, toteaa kätilö (YAMK) Ingman-Friberg.

Hän neuvoo vanhempia miettimään vastauksia lapsen mahdollisiin kysymyksiin heti lapsen syntymän jälkeen. Näin aikuinen on askeleen edellä lasta.

Kirjan toimittajien tutkimusten mukaan vanhemmat ja opettajat kipuilevat, millä sanoilla puhua esimerkiksi lisääntymisestä, ja miten ottaa asia puheeksi. Aikuiset ajattelevat helposti vain aikuisseksiä.

Jopa lapsille kirjoitetuissa, seksuaalisuutta opettavissa kuvakirjoissa käytetään anatomisia sanoja, kuten emätin, penis tai ovulaatio. Lapselle sanat eivät aukea, heille asia on paljon yksinkertaisempi.

Usein aikuiset sortuvatkin selittämään liikaa.

– Lapselle riittää usein tieto siitä, että äidillä on pimppi ja isällä pippeli. Jos lapsi haluaa tietää enemmän, hän kysyy.

Myös pienen lapsen itsetyydytys ja siitä puhuminen on monille haasteelliselta.

Lapselle on normaalia kosketella itseään noin 4–5 vuoden iässä esimerkiksi nukkumaan mennessä. Asia ei ole verrattavissa aikuisen itsetyydytykseen.

Ingman-Fribergin mukaan pienten lasten itsetyydytyksestä tai sukupuolielinten koskettelusta voi käyttää sanaa unnutus. Silloin lapsi hakee hyvänolon tunnetta sukupuolielimiensä kautta. Siitä ei pidä kieltää lasta.

– Voi sanoa, että pimpin tai pippelin koskettaminen on sinun oma juttusi, ja sitä tehdään vain omassa rauhassa ja omassa paikassa, vaikka omassa sängyssä ennen nukahtamista. Jos lapsi koskettelee itseään yleisellä paikalla, aikuisen tehtävä on kertoa, ettei se ole sopivaa.

Kolmas vanhemmille ja kasvatusalan ammattilaisille vaikea aihe on, miten puhua vaarallisista aikuisista ja lapsen oikeudesta oman kehon rajoihin. Aina ei ole kysymys hyväksikäytöstä. Lapsi saa sanoa aina, jos joku tulee hänen alueelleen, ja kosketus tuntuu hänestä pahalta, olipa kyseessä ukin tai mummin suukottelu tai naapurin puristus poskesta. Rajat koskevat myös tilanteita, joissa pienet tytöt ja pojat nostavat keskenään paitaa tai kurkistavat kaverin housuihin. Lapsen on itse osattava lopettaa, jos toinen sanoo ”ei”.

– On opetettava, mikä on oikein, mikä väärin. Lapsella on myös oikeus tietää, kuka häntä saa koskea.

Usein esikoinen kiinnostuu lisääntymisestä, kun perheeseen tulee vauva. Ingman-Fribergin mielestä toimiva tapa kertoa lasten tekemisestä on näyttää tulevalle isoveljelle tai -siskolle kuvia tämän omasta vauvavaiheesta ja äidin odotuksesta.

Myös uusioperhe ja monesta avioliitosta syntyneet lapset voivat mietityttää lasta.

– Jos ei heti löydä vastausta, voi kiittää hyvästä kysymyksestä, ottaa miettimisaikaa ja luvata palata asiaan illalla. Toisaalta kun alkaa vain puhua, niin omat sanat löytyvät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.