Urpilaiselta puolen miljardin lisäbudjetti

Valtiovarainministeriö ehdottaa yli 540 miljoonan euron lisäbudjettia muun muassa osaamis- ja innovaatioinvestointeihin ja nopeasti työllistäviin liikennehankkeisiin.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) lisäbudjettiehdotuksessa elinkeinopolitiikkaa edistävien yhteisöjen avustuksia lisätään vajaalla 30 miljoonalla. Suomen Teollisuussijoitus Oy:tä pääomitetaan 50 miljoonalla eurolla. Määrärahalla käynnistetään sijoitusohjelma, jonka kautta sijoitetaan kannattaviksi arvioituihin kotimaisiin teollisuusyhtiöihin. Innovaatiorahoituskeskus Tekesin lainavaltuuksia lisätään 60 miljoonalla eurolla ja määrärahaa 24,6 miljoonalla eurolla.

Väylänpidossa muun muassa päällysteiden ja huonokuntoisten siltojen kunnostamiseen esitetään viittä lisämiljoonaa. Äkillisenä rakennemuutoshankkeena käynnistetään kantatien parantaminen Salossa kuudella miljoonalla eurolla. Valtatie 6:n Taavetti-Lappeenranta-hankkeen aloitusta aikaistetaan vuodella. Olympiastadionin peruskorjaukseen myönnetään 40 miljoonaa euroa.

Valtion nettolainanotoksi tänä vuonna ehdotetaan seitsemän miljardia euroa.

Lisäbudjetti rahoitetaan pääosin osakemyynneistä saatavilla tuloilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

"Kalman haju on tsunamista vahvasti muistissa" –  lehtikuvaaja Peter Jansson ehti kuvata monia järkyttäviä uutistapahtumia

Leppä torjuu maito- ja lihakiellot: "Asiassa ollaan hakoteillä, jos kieltoja perustellaan ilmastosyillä."

Ulkomailta tuoduille henkilöille hankittiin suomalaiset henkilötunnukset, näiden nimiin otettiin pikavippejä ja luottokortteja – epäillyllä huijauksella saatiin yli 700  000 euroa

Poliisi kaipaa havaintoja valkotakkisesta miehestä Espoossa – epäillään yrittäneen napata 9-vuotiaan pojan

Korkein oikeus perui vartijan murhanneen vangin vapauttamisen – Vanki oli liittynyt vankilassa UB-jengin täysjäseneksi

Poliisi saanut kiinni etsimänsä nuoren naisen Harjavallassa – etsittiin epäiltynä väkivaltarikoksesta

Täyteen vuokratut ostarit houkuttelevat pois keskustoista maakunnissa, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa liiketiloja on tyhjillään

Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab torjuu maito- ja lihakiellot: "Kiellot johtavat aina ongelmiin"

Maaseudun Tulevaisuus: Enemmistö ei karsisi lihaa ja maitoa koulujen ja päiväkotien ruokalistoilta

Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.