Useat kaukojunat tänään myöhässä – maanteillä rauhallista

Useat kaukojunat kulkevat edelleen myöhässä, kertoo VR sivuillaan. Myöhästymisiä on ollut muun muassa Helsingistä Pieksämäelle, Joensuuhun, Ouluun, Rovaniemelle, ja Tampereelle menevissä junissa. Joitain junavuoroja on myös korvattu teknisen vian vuoksi busseilla. Junien lähiliikenne on palautunut normaaliksi.

Myöhästymisten syynä ovat muun muassa lumisade ja pakkasten aiheuttamat ratavauriot. Matkustajia on pyydetty päivän aikana varautumaan noin 10–30 minuutin viivästyksiin. VR Groupin viestintäasiantuntija Marja Merta kehottaa matkustajia tarkistamaan junaliikenteen aikataulut edelleen, sillä tämänhetkiset myöhästymiset voivat vaikuttaa myös junien jatkoyhteyksiin.

– Kun junat tulevat myöhässä asemalla, missä niiden tulisi kääntyä takaisin, myöhästyy myös takaisin lähteminen. Tämä on ollut tyypillisin seuraus näistä sääongelmista tässä muutaman päivän ajan, kertoo Merta.

Alkuviikosta pakkaset aiheuttivat ratahäiriöitä ja kalustovikoja juniin.

 

Maantieliikenteessä rauhallista

 

Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan päivän aikana on sattunut muutamia ulosajoja ympäri Suomea. Huonoin ajokeli on idässä. Talvisista ajo-olosuhteista huolimatta liikenteen kerrotaan sujuneen melko rauhallisesti.

Helsingin tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä Antti-Jussi Palmroosin mukaan lumet on saatu lähestulkoon aurattua teiltä ja liukkautta päästään torjumaan.

– Näyttää siltä, että ihmiset ovat ottaneet kelin huomioon ihan hienosti. Pahimmilta onnettomuuksilta on vältytty, eikä peltikolareita ole lukumäärällisesti tullut paljoa, kertoo Palmroos.

Autoilijoita on varoitettu päivän aikana liukkaudesta ja pidempiin matkoihin kehotetaan varaamaan riittävästi aikaa. Ajo-olosuhteiden odotetaan kuitenkin paranevan iltaa kohti, kun sadealue väistyy itään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kolme autoa kolaroi moottoritiellä - ajokeli on nyt todella huono

Uusimmat

Kotimaa

Omistajaohjausministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi – "valtionyhtiöiden ei tule käyttää rikkurityövoimaa missään olosuhteissa"

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Poliisi epäilee, että "Husu" Hussein on joutunut jo pitkään vainotuksi – kaupunginvaltuutetulle lähetettiin elokuussa hirttoköysi ja uhkauskirje

KRP epäilee: Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaa jatketaan uudella nimellä

Suomalaiset luottavat tieteelliseen tietoon, kertoo Tiedebarometri

Tukes: Lähes puolessa testatuista tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita

Asiantuntija ei kannata lentoveroa – Hänellä on tiedossa parempi ratkaisu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.