Uusi eduskunta valitaan kevätsäässä

Eduskuntavaalien vaalipäivän siirtäminen yhdellä kuukaudella näyttää nyt käytännössä varmalta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta puoltaa yksimielisesti hallituksen esitystä, jonka mukaan vaalipäivä siirrettäisiin maaliskuulta huhtikuun kolmannelle sunnuntaille.

Ehdotuksesta kysyttiin myös kaikkien eduskuntaryhmien mielipidettä. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) sanoo, että suhtautuminen oli myönteistä.

Kansanedustajien piirissä vaalipäivän siirtoa on toivottu siksi, että huhtikuun kevätsäässä kampanjointi toreilla ja turuilla on paljon miellyttävämpää kuin maaliskuun puolivälin pakkasissa tai loskassa.

Parempien kelien toivotaan myös lisäävän kansalaisten intoa lähteä äänestämään.

Vaalipäivän myöhentäminen siirtää myös hallitusneuvottelujen alkamista ja saattaa myös lykätä kansanedustajien pääsyä kesälomalle vaalikauden ensimmäisenä keväänä. Samoin uuden hallituksen ensimmäisen budjettiesityksen valmisteluun jäävä aika lyhenee.

Samalla lainmuutoksella presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen vaalipäivä siirretään viikolla tammikuun neljänteen sunnuntaihin.

Uusimmat

Kotimaa

7 000 asukkaan kaupunki sai kaksi kansanedustajaa, 54000 asukkaan kaupunki ei yhtään – "Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle"

Väitös: Rekkakuskien työ on täynnä "rytmihäiriöitä" ja ristiriitaisia odotuksia

Lähijunia kohtaan on virinnyt uutta kiinnostusta – pullonkaulana rataverkon tukkoisuus

Oulun laajan hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyn ensimmäinen käräjäkäsittely alkaa tänään

Eduskunta aloittelee uutta vaalikautta – kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan tänään

Yhden teepaidan valmistaminen kuluttaa saman verran vettä kuin ihminen juo 2,5 vuodessa: "Avaa vaatekaappisi ovi, ja aloita syvähenkinen mietiskely omista kulutustottumuksistasi"

Kotkassa syttyi palo Finexin 1  500 neliön teollisuushallissa – palo saatu toimitusjohtajan mukaan sammutettua

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina uudella kokoonpanolla

Jenni Passi haluaa välttämättä lapsen, jolla on Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin geenit – kirjailija Jussi Lehmusvesi paljastaa, miksi

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.