Uusi kirkko määrä perustaa elokuussa

Nokia Mission kiistelty johtaja Markku Koivisto ilmoitti sunnuntaina eroavansa evankelisluterilaisen kirkon palveluksesta ja perustavansa oman kirkon.

Nokia Mission toimistopäällikön Markus Korhosen mukaan uusi kirkko on määrä perustaa elokuussa.

- Nokia Mission herätyskokouksissa on paljon ihmisiä tullut uskoon, mutta monet heistä eivät ole löytäneet muista yhteisöistä hengellistä kotia, selvittää Korhonen.

Korhosen mukaan Nokia Missio ja perustettava kirkkokunta toimivat jatkossa rinnakkain. Herätysjärjestön johdossa on sekä luterilaisia että vapaiden suuntien edustajia.

Nokia Mission juuret ovat herätyskokouksissa, joita alettiin pitää Nokialla parikymmentä vuotta sitten. Liike kasvoi ja laajeni, ja samalla Nokia Missio joutui yhä jyrkemmin vastakkain luterilaisen kirkon kanssa.

Opillisista erimielisyyksistä oleellisimpiin kuuluu se, että liikkeen piirissä kerrotaan kastetun uudelleen sellaisia henkilöitä, jotka on jo kastettu lapsena. Nokia Missiota arvostellaan myös kritiikittömästä hurmoksellisuudesta.

Markku Koivisto on kaksi kertaa pidätetty väliaikaisesti pappisvirasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.