Uusintatesti varmisti ebolaepäilyn Helsingissä aiheettomaksi

Uusintatestit ovat varmistaneet Helsingissä hoidettavaa potilasta koskevan ebolaepäilyn aiheettomaksi. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että hoito-osasto on siirtynyt normaaliin toimintaan Meilahden sairaalassa ja potilaan eristys on purettu.

Husin mukaan potilaasta toissa päivänä otettu näyte on todettu negatiiviseksi myös ulkomaisessa laboratoriossa. Lisäksi HUSLAB on todennut negatiiviseksi näytteen, joka otettiin potilaasta tänä aamuna.

Miehen hoitoon ottamista mahdollisena ebolapotilaana on kuvailtu äärimmäiseksi varotoimeksi. Kyseinen potilas tuotiin Husin infektiosairauksien klinikalle torstai-iltana kuumeisen infektion oireiden vuoksi. Hän oli palannut Liberiasta 21 vuorokautta aiemmin.

Hus ilmoitti, ettei se enää anna potilaan hoidosta tietoja julkisuuteen.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen tapaus, kun ebolaa ehdittiin epäillä. Aiemmissa tapauksissa ebolan mahdollisuus on kuitenkin voitu sulkea pois jo hyvin varhain. Kolme saman perheen jäsentä kuumeili lennolla Istanbulista Helsinkiin lokakuun puolivälissä. Terveysviranomaiset olivat heitä vastassa lentokentällä, mutta ebolan mahdollisuus pystyttiin sulkemaan pois saman tien. Kotkassa samoihin aikoihin tutkittiin epäiltyä tartuntaa ulkomaalaisella merimiehellä.

Nykyinen ebolaepidemia alkoi Guineasta vuoden 2013 lopussa. Siihen on kuollut jo tuhansia ihmisiä. Virustautiin ei ole rokotetta, ja siihen kuolee noin 70 prosenttia sairastuneista.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan länsimaisissa olosuhteissa taudin leviäminen on kuitenkin hyvin hallittavissa.

---

Korjattu aiempaa uutista 10.28: Turkkilaisessa lentokoneessa ollut ebolaepäily ei koskenut yhtä vaan kolmea matkustajaa. Lisäksi aiemmassa uutisessa kerrottiin virheellisesti, että Suomessa on tullut ilmi kolme ebolaepäilyä. Tämän verran epäilyjä on tullut ilmi Etelä-Suomen alueella, muista alueista ei ole tietoja.