Uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike hakee valituslupaa KKO:sta – valituslupahakemus lakkautustuomiosta jätettiin tänään

Uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) ja sen taustayhdistys Pohjoinen perinne hakevat valituslupaa korkeimpaan oikeuteen (KKO). Valituslupahakemukset on jätetty Turun hovioikeuteen tänään, kirjaamosta kerrotaan STT:lle.

Turun hovioikeus päätti syyskuussa Pirkanmaan käräjäoikeuden tavoin, että Pohjoismainen vastarintaliike ja Pohjoinen perinne on lakkautettava. Hovioikeuden mukaan yleinen etu vaatii vastarintaliikkeen lakkauttamista.

Se perusteli lakkauttamista muun muassa liikkeen väkivaltaisuudella. Oikeudessa kuullun asiantuntijan mukaan yhdistys on militantti ja valmis taistelemaan väkivaltaisesti.

– Asiassa on selvitetty, että PVL hyväksyy yhdistyksen ja sen arvojen puolesta tehdyn väkivallan. Tällainen toiminta ei nauti yhdistymisvapauden suojaa, oikeus toteaa päätöksessään.

Päätöksessään hovi viittasi Helsingin asema-aukion hyppypotkujuttuun, jossa PVL:n jäsen Jesse Torniainen sai tuomion törkeästä pahoinpitelystä. Hovioikeus korotti tammikuussa Torniaisen tuomiota rasistisen motiivin vuoksi kahteen vuoteen ja kolmeen kuukauteen vankeutta. KKO ei myöntänyt Torniaiselle valituslupaa, joten tuomio on lainvoimainen.

 

Järjestön katsottiin ihannoivan Hitleriä ja vähättelevän holokaustia

 

Vastarintaliike on julistautunut kansallissosialistiseksi. Oikeudessa se vetosi siihen, ettei kansallissosialismin käsitteen käyttö oikeuta lakkauttamiseen. Lisäksi se pyrki todistamaan, ettei sen kansallissosialismi ole sama aate kuin natsi-Saksassa.

Oikeus oli toista mieltä. Se piti riidattomana, että vastarintaliike vähättelee holokaustia ja totesi PVL:n käyttämän kansallissosialismikäsitteen vastaavan Adolf Hitlerin aikaisen natsi-Saksan kansallissosialismia.

– Juutalaisten kansanmurha on vakavuudeltaan asia, jonka kyseenalaistaminen ja vähättely vain toisensuuntaisen mielipiteen esittämisellä ei ole hyväksyttävissä, oikeus totesi.

Yhdeltä PVL:n johtohahmoista oli hovioikeudessa kysytty, mitä virheitä Hitler teki. Mies ei ollut nimennyt yhtäkään.

– Riidatonta on, että PVL pitää Hitleriä suurmiehenä, hovioikeus totesi.

Hyvän tavan vastaista oli oikeuden mukaan myös liikkeen vihamielinen suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.

 

Hovi ei pitänyt toimintaa epäolennaisena – "tarkoituksena on edelleen kasvattaa jäsenmäärää"

 

Vastarintaliike vetosi oikeudessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, joissa rima perusoikeuksien rajoittamiseen on korkea. Myös Suomessa yhdistyksen lakkauttaminen on erittäin harvinaista. Viimeksi lakkautettiin uusnatsi Pekka Siitoinin yhdistyksiä vuonna 1977.

Vastarintaliike myös vetosi siihen, että arvioinnissa on huomioitava yhdistyksen vähäinen jäsenmäärä, "vision epärealistisuus" ja monipuolinen toiminta. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt liikettä epäolennaisena.

– PVL:n aktiivinen toiminta on jatkunut jo pitkään, kymmenen vuoden ajan, ja todistelussa on käynyt ilmi, että sen tarkoituksena on edelleen kasvattaa jäsenmääräänsä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.