Uusnatsit levittivät mainoksiaan pylväisiin, huoltoasemille ja kirjastoihin

Uusnatsit ovat levittäneet mainoksiaan tällä viikolla Kuopiossa. Keskustassa useisiin pylväisiin ja esimerkiksi linja-autopysäkeillä aikataulujen päälle on liimailtu Pohjoimaisen vastarintaliikkeen tarroja.

Lisäksi syksyn aikana uusnatsien lehtiä on löytynyt huoltoasemilta ja kirjastoista ainakin Kuopiosta, Kiuruvedeltä ja Keski-Suomesta. Lehtisiä löytäneet ovat laittaneet ne roskiin.

Mainoksissa on ollut Pohjoismaisen vastarintaliikkeen nimi ja logo sekä rasistisia tekstejä.

Savon Sanomien tiedossa ei ole tarkkaa ajankohtaa, milloin lehtiä on levitetty.

Lehdyköitä ei ole ollut jaossa kirjastoissa tai huoltoasemilla luvallisesti, vaan joku tai jotkut ovat jättäneet niitä kiusantekomielessä tai propagandaa levittääkseen erilaisiin esite- tai lehtitelineisiin.

Poliisin mukaan uusnatsien mainokset voi laittaa roskiin. Savon alueella toiminnasta ei ole tullut muita havaintoja poliisin tietoon.

Parhaillaan Suomessa on käynnissä oikeudenkäynti, jossa käsitellään Poliisihallituksen jättämää kannettaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston lakkauttamiseksi. Poliisihallitus vaatii myös järjestön nettikaupan ja nettisivuston sulkemista.

Kanteen mukaan järjestön toiminta on olennaisesti Suomen lakien ja hyvien tapojen vastaista.

Pirkanmaan käräjäoikeus on järjestänyt asiassa jo valmisteluistunnon. Varsinaiset kaksi käsittelypäivää järjestetään Tampereella lokakuussa.

Oikeus antaa asiassa ratkaisunsa myöhemmin syksyllä tai talvella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osasto on kutsunut johtonsa todistajiksi

Uusnatsit palkitsivat Asema-aukion rajun pahoinpitelyn tekijän

Kanne: Uusnatsit liittyvät kaasuhyökkäykseen, poliisin pahoinpitelyyn ja useisiin katutappeluihin

Poliisihallitus haluaa lakkauttaa uusnatsien alaosastot ja myös verkkokaupan