Uutta tietoa eturauhassyövästä - leviää useasta solusta ja kehittää mutaatioita

Tutkimustieto muuttaa käsitystä eturauhassyövän leviämisestä. Syöpä voi levitä usean alkuperäisestä kasvaimesta lähtevän syöpäsolun välityksellä. Uudet kasvaimet voivat puolestaan levitä laajemmalle.

Aiemmin syövän on ajateltu leviävän vain yhden alkuperäisestä kasvaimesta lähteneen solun kautta.

Kasvaimista löytyi myös mutaatioita, jotka auttavat niitä selviämään uudessa ympäristössä tai kehittämään vastustuskykyä hormonihoidoille. Tämä todettiin kansainvälisessä tutkimuksessa, johon myös suomalaiset ovat osallistuneet.

Hoidoissa potilaiden elimistössä estetään miessukupuolihormonien toiminta. Kasvaimet voivat kiertää hoidon vaikutuksia, mutta tulosten perusteella toisenlaiset hoidot voivat kuitenkin vielä tehota kasvaimiin.

Tutkijat selvittivät syövän leviämistä noin 50 näytteestä, jotka oli kerätty kymmeneltä syöpään kuolleelta. Näytteistä löytyi keskimäärin 20 000 geenimuutosta. Niiden avulla voitiin jäljittää kasvaimien alkuperää, sillä kaikki metastaasit säilyttävät alkuperäisestä kasvaimesta perimänsä mutaatiot sijaintipaikastaan riippumatta.

Kansainväliseen tutkimukseen on osallistunut Tampereen yliopiston Eturauhassyövän tutkimuskeskus. Kolme muuta tutkimuslaitosta ovat The Wellcome Trust Sanger Institute Iso-Britanniasta sekä Johns Hopkinsin yliopisto ja National Institutes of Health Yhdysvalloista.

Tulokset on julkaistu Nature-tiedelehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kalat saavat odottaa: Vesilain uudistus ei räjäytä patoja vielä vuosiin – Ministerin mukaan uudistus ”ei ole helppo harjoitus"

Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa, jota tutkitaan yhä KRP:ssä – kokonaisuus poiki United Brotherhoodin lakkauttamiseen tähtäävän kanteen

EIT:ltä tulossa ratkaisu tapauksessa, jossa mies tapettiin Irakissa – palauttiko Suomi miehen Irakiin väärin perustein?

Valtio-omistaja syynää tänään Postin vuokratyövoiman käyttöä

Omistajaohjausministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi – "valtionyhtiöiden ei tule käyttää rikkurityövoimaa missään olosuhteissa"

Helsingin apulaispormestari Razmyar luottaa EM-kisapaikan juhlijoiden ymmärrykseen – Manta-patsasta ei aidata kiipeilijöiden varalta

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.