Väärin kotiutettu veteraani kuoli kotonaan

Viime huhtikuun lopussa KYSin yhteispäivystyksestä kotiutettiin noin kahden aikaan aamuyöstä 92-vuotias kuopiolaismies, jonka syöpää ei ehditty diagnosoida. Mies kuoli vappupäivän aamuna kotonaan sairauden aiheuttamaan paksusuolen tukkeumaan, reilu vuorokausi kotiutuksen jälkeen.

Kotona sotaveteraanin viimeisiä tuskaisia hetkiä valvomassa oli ainoastaan hänen 89-vuotias rollaattorin kanssa liikkuva vaimonsa, jolla ei ollut fyysisiä voimia hoitaa miestään.

Poika teki valituksen potilasasiamiehelle

KYSin yhteispäivystyksen menettelystä potilasasiamiehelle muistutuksen tehnyt vainajan poika on syvästi pettynyt isänsä saamaan kohteluun. Hän ei varsinaisesti syytä sairaalaa hoitovirheestä mutta on loukkaantunut siitä, että isää ei jätetty yöksi tarkkailuun.

–Vaikka häntä ei olisikaan saatu pelastettua, niin olisi nyt edes voitu lievittää kipuja. Silloin viimeisellä kerralla hän 13 tuntia odotti siellä päivystyksessä. Yöllä olivat sitten laittaneet taksilla kotiin. Hän oli silloin jo niin huonossa kunnossa, ettei meinannut päästä autosta, ihmettelee poika, joka kuuli kotiutuksesta seuraavana aamuna.

Huhtikuun puolen välin jälkeen vanhus joutui ensimmäisen kerran ambulanssilla yhteispäivystykseen kovien vatsakipujen vuoksi.

Lääkärit tekivät jo silloin kiireellisen lähetteen erikoissairaanhoidon jatkotutkimuksiin, mutta niitä ei koskaan ehditty tehdä, kun mies kuoli reilun viikon kuluttua.

Poliisitkin kummastelivat tapausta

Kun isän ruumista haettiin kotoa, myös paikalla olleet poliisit olivat kummastelleet vanhuksen kotiuttamista ja neuvoneet poikaa ottamaan yhteyttä potilasasiamieheen.

Poika ei ole tyytyväinen sairaalan viralliseen vastaukseen, jossa todetaan, ettei hoitokäynteihin ole ”käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella liittynyt laiminlyöntejä”.

Savon Sanomien tavoittama KYSin potilasasiamies Tuula Kyyhkynen myöntää kotiuttamispäätöksen olleen virheellinen.

–Pitäisi kysyä kuka kotona on ottamassa vastaan, ja mikä on kotitilanne. Se olisi pitänyt ilman muuta selvittää. On selvä, että siinä on nyt tullut virhe, Kyyhkynen pahoittelee ja muistuttaa samalla, että tapaus on harvinainen poikkeus.

Itse hän tietää tältä vuodelta kaksi tai kolme tapausta, joista potilasasiamielle on tehty muistutus ja jossa on ollut tyytymättömyyttä vanhuksen kotiuttamiseen.

Lisäksi tältä vuodelta on tiedossa Savon Sanomien 7.9. uutisoima tapaus, jossa kätensä loukannut yli 90-vuotias nainen laitettiin aamuyöstä päivystyksestä taksilla kotiin.

Nainen ei ollut syönyt puoleen vuorokauteen, ja kotona hänen toipumistaan ei ollut kukaan valvomassa.

Kyseisestä tapauksesta ei ole tehty muistutusta potilasasiamiehelle.

Lue aiheesta lisää keskiviikon Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.