Väitös: Kotihoidon ongelmat eivät johdu hoitajapulasta

Vanhusten kotihoidon ongelmat eivät ole seurausta hoitajapulasta, arvioi tuore väitöstutkimus.

Hoitajien kiire ja kotihoidon huono tuottavuus johtuvat pikemminkin siitä, että hoitokäynnit tehdään lähinnä aamuisin.

Tämä aiheuttaa kiireen tuntua sekä hoitajille että asiakkaille ja johtaa hoitajien ylitarjontaan myöhemmin iltapäivällä.

- Aamut ruuhkautuvat, sillä hoitajat tekevät sekaisin sekä tiettyihin kellonaikoihin sidottuja käyntejä että töitä, joiden ajankohdalla ei ole merkitystä, tutkija Johan Groop toteaa.

Lisäksi hoitajien vakanssit on sidottu tietyille alueille, mikä estää saamasta työvoimaa sinne, missä sitä kulloinkin tarvitaan.

- Kun käynnit tehdään aamulla kaikkien hoitajien ollessa kentällä, sairastapauksissa tulee heti vajaamiehitys. Lopputulos on, että joko vietetään vähemmän aikaa asiakkaan luona tai otetaan vuokratyövoimaa, joka nostaa kustannuksia, Groop kertoo.

Tutkimuksen mukaan kiireettömät hoitokäynnit tulisikin hoitaa vasta iltapäivällä. Kotihoitoon tulisi muodostaa myös niin sanottu hoitajapuskuri, eli kaikki hoitajat eivät olisi kentällä yhtä aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.