Väitöstutkimuksen mukaan moni nuori kärsii ongelmapelaamiseen liitetyistä oireista: "Ongelmallinen digipelaaminen on edelleen poikien juttu"

Lähes joka kymmenennellä digipelejä pelaavista nuorista on oireita, jotka liitetään ongelmapelaamiseen, kertoo Oulun yliopistossa tarkastettava väitös.

Ongelmapelaamiseen liittyviä piirteitä ovat muun muassa runsas pelaaminen, lisääntynyt alakuloisuus ja ahdistuneisuus, eristäytyminen sekä mieltymys verkossa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Myös väsymys ja keskittymisvaikeudet näyttävät olevan tavallisia vaivoja ongelmapelaajilla.

Väittelijä, terveystieteiden maisteri Niko Männikkö korostaa, ettei ongelmallisen pelaamisen ja oireiden syy–  seuraus-suhde ole kuitenkaan selvä. Pelaamisella voidaan esimerkiksi hakea lohtua alakuloisuuteen, vaikka pelimaailmaan uppoutuminen saattaakin syventää ongelmia.

–  Toisaalta pelaamista käytetään pakokeinona, jolloin todellisuuden ahdistavia asioita mennään pakoon sinne pelimaailmaan.

Tutkimuksessa ne, joilla oli ongelmallista pelikäyttäytymistä, pelasivat keskimäärin kolme tuntia päivässä. Se on merkittävästi enemmän kuin riskiryhmään kuulumattomilla.

–  Pojat pelasivat huomattavasti määrällisesti enemmän kuin tytöt, mutta tämä on tasoittunut viime vuosina. Tytötkin pelaavat enenevässä määrin, mutta tämä ongelmallinen pelaaminen on edelleen poikien juttu, Männikkö kertoo.

Tutkimukseen osallistui 853 nuorta, jotka olivat 13–24-vuotiaita. Männikön mukaan tuon ikäisistä nuorista lähes 90 prosenttia pelaa joskus.

–  Suurella osalla digipelaajista ei ilmene mitään oireita, Männikkö muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

"Kalman haju on tsunamista vahvasti muistissa" –  lehtikuvaaja Peter Jansson ehti kuvata monia järkyttäviä uutistapahtumia

Leppä torjuu maito- ja lihakiellot: "Asiassa ollaan hakoteillä, jos kieltoja perustellaan ilmastosyillä."

Ulkomailta tuoduille henkilöille hankittiin suomalaiset henkilötunnukset, näiden nimiin otettiin pikavippejä ja luottokortteja – epäillyllä huijauksella saatiin yli 700  000 euroa

Poliisi kaipaa havaintoja valkotakkisesta miehestä Espoossa – epäillään yrittäneen napata 9-vuotiaan pojan

Korkein oikeus perui vartijan murhanneen vangin vapauttamisen – Vanki oli liittynyt vankilassa UB-jengin täysjäseneksi

Poliisi saanut kiinni etsimänsä nuoren naisen Harjavallassa – etsittiin epäiltynä väkivaltarikoksesta

Täyteen vuokratut ostarit houkuttelevat pois keskustoista maakunnissa, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa liiketiloja on tyhjillään

Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab torjuu maito- ja lihakiellot: "Kiellot johtavat aina ongelmiin"

Maaseudun Tulevaisuus: Enemmistö ei karsisi lihaa ja maitoa koulujen ja päiväkotien ruokalistoilta

Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.