Väyrysen kapu kiinnostaa kansaa

Kapuksi ristitty kansalaispuolue vaikuttaa kiinnostavan kovasti suomalaisia. Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) pitämien ensimmäisten yleisötilaisuuksien perusteella voi ennakoida, että vaadittavat viisituhatta kannattajakorttia ovat nopeasti kasassa ja kapu kasvaa pian yhdistyksestä oikeaksi puolueeksi.

Paavo Väyrynen esitteli hankettaan keskiviikkona Tampereella ja torstaina Jyväskylässä sekä Oulussa. Tampereen tapahtuma oli menestys. Myös Jyväskylässä ennen puolta päivää alkanut tilaisuus veti kaupunginkirjaston pienen luentosalin ääriään myöten täyteen kiinnostuneita ja kannattajakorttien kirjoittajia riitti jonoksi asti. Valtaosa yleisöstä oli keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä.

– Yli tuhat kannattajakorttia on jo kasassa. Näiden tilaisuuksien lisäksi kortin voi täyttää myös kotisivullani internetissä. Uskoisin, että viiden tuhannen raja ylittyy parhaassa tapauksessa jo parissa viikossa, Väyrynen arvioi.

Jyväskylästä hän matkusti illaksi Ouluun, missä oli luvassa kolmas poliittinen tilaisuus kahden päivän sisällä.

– Muita tilaisuuksia ei ole vielä sovittu, mutta niitä tulee varmasti lisää.

Paavo Väyrynen, 69, on yhä keskustan jäsen, vaikka hän puuhaa täyttä häkää uutta puoluetta. Tällä viikolla myyntiin tulleessa keskustan korttipakassa Väyrynen on ristikuningas. Asema tyydyttää puolueen kunniapuheenjohtajaa.

– Taso on oikea, mutta väri väärä. Mieluummin olisin herttakuningas, joka on englanniksi King of Hearts eli sydänten kuningas, Väyrynen leukaili.

Hän vakuutti, että aikoo pysyä keskustan paikallisyhdistyksen jäsenenä myös jatkossa.

– Minä en aio erota. Jos minut taas halutaan erottaa, niin se on puolueen asia. Paikallisyhdistys päättää kuitenkin itse asiasta, eikä puolueen johto voi asiaan vaikuttaa muuten kuin painostamalla.

Suunnitelman mukaan kansalaispuolue hakeutuu puoluerekisteriin, kun tarvittava määrä kannatusilmoituksia on saatu kerätyksi. Puolueen jäseneksi voi päästä vain kansanedustajat ja Euroopan parlamentin jäsenet.

– Idea on sama, mikä on Iso-Britannian puolueilla. Niiden parlamenttiryhmä muodostaa puolueen johdon.

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä on arvioinut julkisuudessa, että kansalaispuolueen rekisteröiminen puolueeksi ei välttämättä onnistu suunnitellulla mallilla. Hänen mukaansa puolueen jäsenyyden rajaaminen vain kansanedustajille ja europarlamentaarikoille on puoluelain vastaista.

– Minä uskon, että Jokisipilä on väärässä. Minusta kansalaispuolueen malli täyttää puoluelain määräyksen erittäin hyvin. Se selviää, kun lukee asianomaisen pykälän tarkkaan.

Paavo Väyrynen kertoo, että toistaiseksi kukaan kansanedustaja tai meppi ei ole ilmoittautunut halukkaaksi loikkaamaan kansalaispuolueeseen. Sen tähtäin onkin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

– Aiomme asettaa täydet ehdokaslistat ja tavoitteena on saada läpi useita kansanedustajia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Väyrynen: "Olisi outoa, jos puoluettani ei hyväksyttäisi rekisteriin"

Väyrynen: En aio pyytää eroa keskustasta

Paavo Väyrynen perustaa oman puolueen