VM raksi tuttuun tapaan yli liudan ministeriöiden rahatoiveita – Väylänpidosta kymmenien miljoonien erimielisyys

Valtiovarainministeriöllä on suurin näkemysero budjettirahoista liikenne- ja viestintäministeriön kanssa. Kyse on ennen kaikkea väylänpidon rahoituksesta. Valtiovarainministeriön budjettipäällikön Hannu Mäkisen mukaan VM:n ja LVM:n näkemyserot väylänpidon rahoituksesta ovat useita kymmeniä miljoonia euroja.

– He (LVM) muun muassa esittävät perusväylänpitoon 50 miljoonan euron tasokorotusta, mutta sitten siellä on vielä perusväylänpitoon muitakin pienempiä esityksiä, Mäkinen sanoi.

Ylijohtaja Mikael Nyberg LVM:stä kertoi ministeriön esittäneen lisää rahoitusta perusväylänpitoon eli käytännössä radanpitoon ja tienpitoon. Perusväylänpidon korjausvelan vähentämiseen osoitettu lisärahoitus päättyy.

– Meidän esitys oli, että jos nyt 50 miljoonaa saataisiin kuitenkin vielä, että pystyttäisiin huolehtimaan teiden ja ratojen kunnosta ja pienistä parantamishankkeista, Nyberg sanoi.

Esityksen ja toiveiden välinen ero nettona noin 300 miljoonaa

Luvut ovat monitahoisia, sillä ministeriöiden hallinnonaloilla löytyy vuosittain eurojen lisäyksiä ja vähennyksiä eri kohdissa. Valtaosa muutosehdotuksista johtuu suoraan laista tai sopimuksista tai sitten jo aiemmin tehdyistä päätöksistä. Käsittelyyn nousevat nyt ennen kaikkea uudet harkintaa vaativat ehdotukset.

Valtiovarainministeriö raksi tuttuun tapaan yli liudan eri ministeriöiden rahatoiveita. Valtiovarainministeriö julkaisi torstaina budjettiehdotuksensa kokonaisuudessaan. Valtiovarainministeriön Mäkisen mukaan harkinnan piirissä nyt olevissa menoissa valtiovarainministeriön esityksen ja ministeriöiden toiveiden välinen ero nettona on noin 300 miljoonaa euroa.

Hirveän isosta potista ei puhuta, kun koko budjettiehdotuksen loppusumma on 55,1 miljardia euroa.

Suurimmat ylitykset suhteessa valtiovarainministeriön budjettiesitykseen löytyvät liikenne- ja viestintäministeriön jälkeen sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahatoiveista. Sosiaali- ja terveysministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat isoja ministeriöitä, joiden lohkoilla usein jää neuvoteltavaa.

Kuivuus ja Itämeren tilanne pöydälle

Osasta ministeriöiden toiveita väännetään lähiaikoina ministeriöiden välisissä budjettineuvotteluissa.

– En usko, että näemme mitään draamaa vielä näissä kahdenvälisissä neuvotteluissa ainakaan, Mäkinen sanoi.

Budjettisorvaus jatkuu loppukuusta koko hallituksen budjettiriihessä. Uusiakin asioita on tulossa neuvotteluihin. Viime päivien kommenttien perusteella esille nousevat viljelijöiden tukeminen kuivuuden keskellä ja toisaalta Itämeren ympäristötilanne.