Vaalipaneelista tulossa ollut vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas joutui hyökkäyksen kohteeksi Itäkeskuksen metroasemalla – poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmed vahvistaa STT:lle, että hänen kimppuunsa käytiin maanantaina iltapäivällä Itäkeskuksen metroasemalla Helsingissä.

Said Ahmed kertoo olleensa tulossa Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa pidetystä vaalipaneelista ja ajaneensa bussilla metroasemalle. Metroa odottaessaan hän oli liimannut mainostarransa pylvääseen. Sitten häntä lähestyi aggressiivisesti käyttäytynyt mies.

–  Hän repi tarran ja löi rintakehääni oikealle puolelle, Said Ahmed kuvailee.

Uhkaava tilanne jatkui Said Ahmedin mukaan senkin jälkeen, kun hän oli pyytänyt miestä pysymään kauempana. Mies solvasi Said Ahmedia ja muun muassa kysyi haluaako tämä kuolla. Tilanteen jatkuessa siihen puuttui kaksi sivullista naista, jota mies myös solvasi, Said Ahmed kertoo.

–  Tilanne oli hyvin nöyryyttävä ja pelottava ja mies oli hyvin aggressiivinen, Said Ahmed kertoo STT:lle.

Said Ahmedin käsitys on, että hyökkäys liittyi nimenomaan hänen eduskuntavaaliehdokkuuteensa.

–  Hän tunnisti minut ehdokkaana, koska hän huusi, että älä unta nää, sulla ei ole mitään asiaa eduskuntaan, Said Ahmed kuvailee.

Said Ahmedin mukaan tänä keväänä vaalikampanjaan on liittynyt yleisen ilmapiirin vuoksi pientä pelkoa. Hän on esimerkiksi sopinut tukiryhmänsä kanssa, että ei kampanjoi yksin vaan aina yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Hyökkääjä pakeni maastopyörällä

Said Ahmed kertoo soittaneensa hätäkeskukseen metrosta, johon myös hyökkääjä nousi. Said Ahmedin mukaan poliisi oli junaa vastassa Kontulan asemalla, mutta siellä maastopyörällä liikkunut hyökkääjä onnistui pakenemaan paikalta.

Said Ahmed kertoi hyökkäyksestä ensin Twitterissä, että hänen kimppuunsa hyökättiin hetki sitten Helsingin Itäkeskuksen metroasemalla. Pahoinpitelijä nimitteli häntä muun muassa vääräuskoiseksi ja pedofiiliksi, hän kirjoittaa tviitissään.

Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, että asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä ja kunnianloukkauksena.

Suldaan Said Ahmed on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vasemmistoliiton puoluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.