Vaalirahailmoitus myöhästyi yli 2 000 valtuutetulta ja varavaltuutetulta

Lähes 2 100 kuntavaalien vaalirahailmoitusta on myöhässä. Kuntavaaleissa valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi valittujen määräaika ilmoituksen jättämiseen umpeutui maanantaina puolilta öin. Määräaikaan mennessä vaalirahailmoituksensa oli antanut noin 15 500 kuntavaaleissa valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valittua. Ilmoitusvelvollisia on kaikkiaan 17 532, joista varsinaisia valtuutettuja on 8 999.

Myöhässä olevia ilmoituksia kuitenkin päivittyy edelleen vaalirahoitus-sivustolle verkkoon.

Kevään kuntavaaleissa paloi rahaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle tehtyjen vaalirahailmoitusten mukaan 2,2 miljoonaa euroa.

Eniten rahaa vaalityöhön käytti kokoomus, 810 000 euroa, mikä on koko vaalirahapotista noin 37 prosenttia.

Seuraavaksi eniten puolueista rahaa käyttivät sosialidemokraatit (456 000 euroa), vihreät (249 000 euroa), RKP (241 000 euroa), keskusta (202 000 euroa) ja vasemmistoliitto (121 000 euroa). Kuntavaaleissa vielä yhtenäisenä puolueena esiintynyt perussuomalaiset käytti vaalirahaa vajaat 51 000 euroa.

Vaaleihin vaalirahailmoitusten mukaan käytetty summa kasvaa vielä hieman myöhässä olevien ilmoitusten takia.

Eniten rahaa käytti Jan Vapaavuori

Eniten rahaa vaalityöhön käytti kokoomuksen Jan Vapaavuori, lähes 62 000 euroa. Vapaavuori valittiin Helsingin valtuustoon lähes 30 000 äänellä, mikä on kaikkien aikojen ennätys kuntavaaleissa. Äänivyöryllään Vapaavuori avitti kokoomusta valtakunnalliseen kuntavaalien voittoon.

Vaalien jälkeen Vapaavuori valittiin Helsingin pormestariksi, mihin työhön hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajan paikalta.

Vapaavuoren vaalibudjetista yksityisiltä saatua tukea oli reilut 44 000 euroa ja yrityksiltä saatua tukea reilut 14 000 euroa. Yritystukea ei ole eritelty, koska yksittäiset lahjoitukset ovat alle 800 euroa. Vaalirahoituksesta annetun lain mukaan alle 800 euron suuruisia lahjoituksia ei tarvitse eritellä.

Vapaavuoren vaalirahoista valtaosa, reilut 56 000 euroa, kului vaalimainontaan.

Yli 10 000 euroa vaalirahaa vain 23:lla

Yli 10 000 euroa vaalityöhön käytti vaalirahailmoitusten perusteella vain 23 valtuutettua tai varavaltuutettua. Joukossa on muun muassa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.), jolle Helsingissä irtosi vain varavaltuutetun paikka.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) käytti rahaa lähes 20 000 euroa Turun valtuustoon päästäkseen. Helsingissä pormestarin paikasta kilpaillut vihreiden Anni Sinnemäki puolestaan laittoi vaalityöhön rahaa reilut 17 000 euroa.

Maakuntien valtuutetut eivät yli 10 000 euron budjetilla vaalityötä tehneiden listoille mahdu lukuun ottamatta yhtä Salossa ja yhtä Vaasassa valittua valtuutettua.

Vaalirahailmoitusten mukaan 800 euroa tai enemmän vaalityöhön käytti vajaat 700 valittua ja alle 800 euroa vajaat tuhat valtuutettua tai varavaltuutettua.

Mikäli valittu vakuuttaa, että vaalikampanjan rahoitus kuntavaaleissa on alle 800 euroa, kuluja ei tarvitse eritellä, ja tällöin vaalirahailmoitukseen kirjautuu 0 euroa. Tällaisia onkin ilmoituksista suurin osa, yli 14 000.

Käytännössä siis valtaosalta valituista vaalirahoituksen lähteet pysyvät piilossa lahjoitussummien pienuuden takia.