Vain Paatero haki poliisiylijohtajaksi

Uuden poliisiylijohtajan pestistä ei syntynyt kilpaa. Iltapäivällä päättyneeseen määräaikaan mennessä virkaan ilmoittautui vain yksi hakija, nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Virka on syntynyt poliisin hallintomallin uudistuksen yhteydessä. Poliisin organisaatiota muutetaan ensi vuoden alusta niin, että operatiivista toimintaa alkaa johtaa keskitetysti poliisihallitus. Nykyisin poliisia johdetaan sisäministeriöstä.

Poliisihallitus muodostetaan poliisin lääninjohdosta ja osasta sisäministeriön poliisiosastoa. Helsingin päätoimipaikan lisäksi poliisihallituksen toimintoja tulee myös Mikkeliin, Turkuun, Ouluun ja Riihimäelle.

Poliisiylijohtajan nimittää valtioneuvosto sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) esityksestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.