Valiokunta pyytänee uutta esitystä takausvastuista

Euroalueen väliaikaiseen vakausrahastoon ERVV:hen liittyvä lainsäädännöllinen ongelma on jäänyt ratkaisematta eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Henki valiokunnassa oli, että hallitukselta halutaan uusi esitys.

Eduskunta hyväksyi taannoin hallituksen esityksen takausvastuiden korottamisesta 7,9 miljardista eurosta noin 14 miljardiin euroon. Tulkinnanvaraisen ja virheellisen perustelutekstin vuoksi kolmessa valiokunnassa kansanedustajille jäi se kuva, että tämä 14 miljardin euron määrä sisältää myös lainojen korot.

Tosiasiassa kyse on lainatakausten nettomäärästä. Sen päälle tulevat vielä korot.

Asian käsittely jatkuu kahden viikon kuluttua.

Valiokunnan puheenjohtajan Johannes Koskisen (sd.) mukaan on todennäköistä, että hallitukselta halutaan uusi esitys, jossa takausvastuiden rajat selvitetään uudelleen.

Enemmistö suomalaisista ei usko Kreikka-vakuuksista käydyn väännön heikentäneen Suomen vaikutusvaltaa EU:ssa, kertoo Ylen teettämä kysely.

Vastaajista vain kolmannes arvioi jupakan heikentäneen Suomen asemia. Suurin osa eli 38 prosenttia katsoo, että vaikutusvalta on ennallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.