Valvira haluaa Esperiltä vielä lisäselvityksiä Ulrika-hoivakodista

Sosiaali- ja terveysalan toimijoita valvova Valvira aikoo pyytää hoivayhtiö Esperi Carelta tarkempia selvityksiä Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla sijaitsevan hoivakoti Ulrikan toiminnasta.

Esperi Care oli viime viikolla toimittanut Valviralle Ulrika-hoivakotia koskevan selvityksen. Valvira oli pyytänyt yhtiöltä tietoja muun muassa henkilöstömäärästä, lääkehoidosta ja asukkaiden hoitoisuudesta eli hoidon tarpeesta.

Valviran lakimies Reija Kauppi kertoo STT:lle, että Valvira lähettää tällä viikolla kirjallisen lisäselvityspyynnön Esperille. Vastauksia odotetaan lähiviikkojen aikana.

Valvira keskeytti Esperin toiminnan Ulrikassa tammikuun lopulla, koska viranomaisten tarkastuskäynneillä havaittiin laiminlyöntejä. Keskeyttämisen jälkeen hoivakodin toiminnasta on vastannut Kristiinankaupunki.

Arviointia jatkosta ei vielä tehty

Lisäselvityspyynnössä Valvira haluaa Esperi Carelta vielä tarkempia tietoja asioista, joita yhtiön antama selvitys koski.

–  Pikkaisen yksityiskohtaisemmin vielä pyritään selvittämään, ja joitakin tiettyjä asiakirjoja pyydetään toimitettavaksi, Kauppi sanoo.

–  Kyllä me olemme saaneet vastauksia, mutta edellytämme vielä tarkennusta.

Valvira ei ole vielä arvioinut sitä, onko Ulrika-hoivakodin toimintaa mahdollista siirtää takaisin Esperin pyöritettäväksi. Yhtiön tavoitteena on, että se saisi ottaa Ulrikan takaisin omalle vastuulleen.

Esperin aluejohtaja Kimmo Karvonen kertoi STT:lle viime viikolla, että yhtiö on aloittanut prosessin, jossa tuntityöntekijöitä vakinaistetaan ja kokoaikaistetaan. Hänen mukaansa esimiesten työpanoksesta yli puolet on kohdennettu hallintotehtäviin.

–  Olemme tarkistaneet kaikkien yksiköiden mitoitusta vastaavan hoitajamäärän ja olemme tehneet korjaavat toimenpiteet, jos niihin on tarvetta, Karvonen kirjoitti sähköpostissaan STT:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Attendon Jalasjärvellä sijaitsevan Tepon Tuvan lääkehoito siirretty tilapäisesti kuntayhtymälle

Hoitokotikohu laajenee: Jyväskylän kaupunki puuttui Attendon puutteelliseen toimintaan

Hoivakotikohun aloittanut Esperi Care: selvitys Valviralle toimitettu, tavoitteena Ulrikan toiminnan saaminen takaisin

Lehti: Nyt puhuu lähihoitaja, joka käynnisti hoivakotipaljastukset – "Sydämeni ei antanut periksi"