Vandaalit rikkoivat hyppyrimäkeä - Puijolla isot vahingot

Puijon hyppyrimäessä Kuopiossa on tehty isoja tahallisia vahinkoja.  Kuopion kaupungin mukaan hyppyrimäkeä ja hyppyritornia on vahingoitettu ainakin kolmeen eri otteeseen viime ja tällä viikolla.

Ilkivallan jälkien taloudellisia kustannuksia ei ole vielä laskettu kokonaisuudessaan, mutta korjaukset vaativat sekä aikaa että rahaa.

Hyppyritornissa oli hajotettu paikkoja sekä pudotettu raskaita lähtöpuomeja alas tornista. Puomeja oli pudotettu myös alas pitkin vauhdinottolatua.

Kaupungin mukaan lähtöpuomien pudottaminen tornista rinteeseen voi olla pahimmillaan hengenvaarallista, jos joku ulkoilija sattuu olemaan kohdalla ja puomi osuu häneen.

Myös vauhdinottoladun rikkominen aiheuttaa vakavaa vaaraa sitä käyttäville hyppääjille, jos hyppääjät eivät ennakkoon huomaa rikkomisen jälkiä.

Puijon hyppyrimäkeen ja hyppytorniin kiipeäminen on ulkopuolisilta täysin kiellettyä juuri vaaran ja vahinkoriskien takia.

Ilkivaltaa paikalla oli tehty ainakin viime viikon alussa sekä uudestaan perjantain ja lauantain 8. ja 9. heinäkuuta välisenä yönä sekä maanantain ja tiistain 11. ja 12. heinäkuuta välisenä yönä.

Havaintoja tekijöistä voi ilmoittaa poliisille sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai numeroon 0295 415 232.

Alueella on aiemminkin tehty vahinkoja muun muassa nuotioita sytyttämällä, ajamalla varastetulla mönkijällä sekä rikkomalla rakenteita.

 

Mies rällasi varastetulla mönkijällä pitkin Kuopiota