Vanki karkasi mönkijäkyydillä hautajaisista Kittilässä – karkuri ja kuski kaahasivat poliisiauto puskurissa pakoon

Lapin käräjäoikeus on tuominnut karanneen vangin ja pakokuskin lyhyisiin vankeusrangaistuksiin muun muassa vangin karkaamisesta ja vangin laittomasta vapauttamisesta, selviää Lapin käräjäoikeuden tuomiosta. Kolmen vuoden tuomioita istunut mies osallistui hautajaisiin vartijoiden läsnä ollessa Kittilän kirkolla viime vuoden toukokuussa.

Arkku laskettiin, ja hautajaissaattue oli palaamassa parkkipaikkaa kohti, kun mies juoksi yhtäkkiä ystävänsä kuljettaman, käynnissä olleen mönkijän kyytiin matkustajan paikalle. Pakokuski kaasutti pois paikalta. Hautajaisvieraat näkivät todistajan mukaan tapahtuman. Joukossa oli tilanteesta järkyttynyt karkurin äiti.

Poliisi ja vartijat lähtivät perään. Seurasi takaa-ajo, jossa kaksikko ajoi noin kahdeksaakymppiä metsäteitä pitkin poliisiauton ajaessa puskurissa kiinni päästen välillä osittain mönkijän rinnalle. Miehillä ei ollut kypärää päässä, ja mönkijäkin oli katsastamaton.

Lopulta mönkijä pääsi livahtamaan poliisiautolta karkuun tekemällä u-käännöksen pientareen kautta. Kun miehet jäivät lopulta kiinni, kuski kertoi luulleensa, että hänen kaverinsa on lomilla vankilasta. Hän kiisti auttaneensa toista miestä pakoon takaa-ajosta huolimatta.

"Mönkijä oli saatu isoisältä"

Karkuri oli tapahtuma-aikaan 19-vuotias ja mönkijäkuski 38-vuotias. Karkurille tuomittiin 20 päivää vankeutta ja auttajalle 30 päivää vankeutta.

Syyttäjä vaati myös mönkijää valtiolle rikoksentekovälineenä. Kuski vastusti ajatusta muun muassa siksi, että kertoi ajaneensa mönkijällä ainakin kuuden vuoden ajan ennen mönkijän takavarikoimista polttopuut mummolle ja papalle. Isoisältään mönkijän saanut mies kertoi, että hän sai mönkijän sillä ehdolla, että auttelee sillä isovanhempiaan.

Hän kertoi tehneensä mönkijällä myös mummolan lumityöt ja totesi, ettei hän enää voi näitä töitä tehdä, ellei hänellä ole mönkijää. Oikeus ei heltynyt, vaan määräsi kuskin mukaan noin 5  000 euron arvoisen mönkijän valtiolle.

Maaliskuussa annettu tuomio ei ole lainvoimainen, molemmat ovat valittaneet siitä hovioikeuteen.

Uusimmat

Kotimaa

Uutisanalyysi: Vähennetäänkö vai lisätäänkö poliisikoulutusta? Hallituksella ja Polamkin rehtorilla asiasta eri näkemys

Kompostointitarkastuksessa tsekataan, että kaikki on kunnossa – katso video

Vajaat työtunnit lisääntyneet varsinkin kaupan alalla – PAMin uusi puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen: "Osa-aikatyötä tarvitaan, mutta ei näin paljon kuin nyt tehdään"

Helsingin Sanomien selvitys: Google on Brysselin ahkerin lobbaaja

Hovioikeus ratkaisee tänään, syyllistyikö solvauksia laukonut Ilmavoimien eversti rikoksiin – myös ex-komentajan jälkitoimet puntarissa

Kittilän kunnanvaltuusto jätti kaikki nimitykset odottamaan oikeuden päätöksiä

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.