Vankikarkuri piileskeli kuopiolaisnaisen luona kuukausia

Vankikarkuri piileskeli jopa useita kuukausia Kuopiossa pääosin kuopiolaisen naisen luona ennen kuin hän jäi kiinni.

Mies tavoitettiin viime syksynä. Asia tuli julki vasta tänään, kun oikeus alkoi käsitellä miehen uusiin rikosepäilyihin liittyviä syytteitä.

Vakavista väkivaltarikoksista Etelä-Savossa tuomittu nuori mies karkasi Juuan vankilasta poistumalla luvatta avovankilan alueelta viime vuoden huhtikuussa. Hänen kanssaan paikalta pakeni yhtä aikaa toinen vanki. Toinen karkaaja jäi kuitenkin kiinni jo aiemmin.

Kuopioon asti paennutta vankikarkuria eivät sen sijaan tavoittaneet vartijat eivätkä poliisit.

Jätti tuomion kesken

23-vuotias mies oli viime vuoden tammikuussa tuomittu 3,5 vuodeksi vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta Etelä-Savossa. Hän oli talvella 2015 rajusti pahoinpidellyt päihtyneen miehen ja jättänyt hänet autosta ulos keskelle kovaa pakkasta haja-asutusalueella.

Uhri löytyi kuolleena vasta seuraavana keväänä.

Syyttäjä ja omaiset olisivat vaatineet miehelle tuomiota taposta, mutta tutkinnassa ja oikeudessa tapahtumien kulku jäi osin epäselväksi.

Mies passitettiin tuomion jälkeen Pyhäselän vankilaan, josta nuori mies siirrettiin kuitenkin nopeasti avovankilaan. Se ei maistunut miehelle, vaan hän häipyi paikalta.

Nainen otti mukaansa

Poliisin esitutkinnan mukaan mies tapasi Kuopiossa lähes heti 28-vuotiaan naisen, joka oli muitta mutkitta majoittanut vankikarkurin luokseen. Nainen asui ensin itsekin kavereidensa luona, mutta sai sitten vuokra-asunnon Kuopion Petoselta.

Nainen ja mies alkoivat seurustella, vaikka mies ei kiinnijäämisen pelossa uskaltanut juuri liikkua ulkona Kuopiossa päiväaikaan.

Kuopion poliisi sai viime syksynä omia poliisitietoja, että vankikarkuri voisi oleskella kyseisessä asunnossa. Kaksi poliisipartiota meni paikalle tarkistamaan asiaa.

Asunnon ovea ei ovikellon soitosta huolimatta avattu. Poliisi tilasi paikalle huoltomiehen avaamaan ulko-oven ja pyysi etsintään luvan poliisin yleisjohtajalta.

Kun poliisit kurkistivat sisään avatusta ovesta, he näkivät siellä miehen piilottelevan nopeasti joitain rasioita piiloon kaappeihin.

Poliisit menivät asuntoon, josta löytyi vankikarkuri, hänen naisystävänsä, pariskunnan tuloihin nähden runsaasti käteistä rahaa sekä useista eri rasioista ja pusseista huumeita kuten ainakin kannabista, amfetamiinia ja Subutexeja.

Huumepoliisi alkoi tutkia pariskunnan tekemisiä. Syyttäjä nosti miestä vastaan syytteet muun muasa törkeistä huumausainerikoksista. Myös kuopiolaisnaista syytetään pienemmältä osin teoista.

Huumepoliisin tutkinnan mukaan vankikarkurin epäillään pakomatkansa aikana Kuopiossa ostaneen ja myyneen Tor-verkossa huumeita sekä tehneen useita nettipetoksia.

Käräjäoikeus käsittelee syytteitä osana isompaa huumausainerikoskokonaisuutta, jolle on varattu toistakymmentä istuntopäivää helmikuun aikana.

Mies on toistaiseksi sijoitettu lukkojen taakse Kuopion vankilaan.

Mies myi ja tarjoili ekstaasia ja kokaiinia Kuopion ravintoloissa

Poliisi iski Tor-verkon huumekauppaan - 12 epäiltyä kiinni Kuopiossa

Poliisi: Tor-verkossa myydään nyt kaikkea perämoottoreista pillereihin