Vantaan perhesurmassa syyte kolmesta murhasta

Vantaan käräjäoikeudessa on aloitettu viime joulukuisen perhesurman käsittely. Perheen isää syytetään kolmesta murhasta. Hänen epäillään tappaneen kaksi lastaan ja heidän äitinsä viime joulukuussa Hakunilan kaupunginosassa Vantaalla.

Perhesurma tehtiin perhetyöntekijöiden käynnin päätteeksi Hakunilan kaupunginosassa. Työntekijöiden mukaan tapaaminen oli sujunut rauhallisesti eikä asunnosta kuulunut tekoaikaan minkäänlaista meteliä.

Käsittelyn alku viivästyi, kun vastaajan tuominen paikalle vankilasta viipyi.

Juttua puidaan suljetuin ovin. Kaikki osapuolet olivat pyytäneet jutun käsittelyä salaisena.

Mies on myöntänyt syyllistyneensä henkirikokseen, ja siksi hän pääsi pyynnöstään mielentilatutkimukseen jo ennen varsinaista oikeudenkäyntiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.