Vapaavuori väläyttää Helsingin irtautumista Kuntaliitosta – pitää mahdollisena suurten kaupunkien yhteistyötä

Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan on syytä selvittää, onko Helsingin järkevää käyttää rahaa Kuntaliiton jäsenyyteen.

Kuntaliitto on kuntien ja kaupunkien etujärjestö.

Vapaavuori kirjoittaa blogissaan, että Suomen sisällä on nähtävissä eroja asennemaailmassa ja intresseissä. Hän pitää mahdollisena, että Helsinki voisi tulevaisuudessa hoitaa edunvalvontaansa enemmän itse tai liittoutua muiden suurten kaupunkien kanssa.

Vapaavuoren mukaan Helsinki maksaa vuodessa Kuntaliiton jäsenmaksua noin kaksi miljoonaa euroa. Pääkaupungin osuus on merkittävä, sillä kaikkiaan kuntaliiton jäsenmaksut ovat vuodessa noin parikymmentä miljoonaa euroa.

Vapaavuoren blogikirjoituksesta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.