Varas vei bensiinit poraamalla

Polttoaineen perässä ollut varas oli varustautunut poralla, jolla hän teki reiän kolmen henkilöauton polttoainetankkiin Keiteleellä.

Tapaukset sattuivat viime sunnuntain tai tiistain välillä Sommelontien ja Sepäntien alueella. Poliisin mukaan on mahdollista, että polttoainetta on anastettu useammastakin ajoneuvosta.

Paikalla on nähty liikkuvan valkoisen auton, mahdollisesti Volvon, jonka osuutta tapahtumiin poliisi selvittää.

Poliisi pyytää polttoainevarkauksista havaintoja tai muita asiaan liittyviä vihjeitä Iisalmen poliisiasemalle puh. 071875 5030.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.