Varma suorittaja Hyundai i30 on nyt entistä turvallisempi

Hyundai i30 on vakuuttanut kahden ensimmäisen mallisukupolven aikana etenkin luotettavuudellaan. Maaliskuussa Suomeen saapuva viistoperäinen alemman keskiluokan perheauto on ollut varma suorittaja, joka ei ole välttämättä erottunut massasta ulkoisella olemuksellaan, mutta uusi maski on entistä korskeampi.

Sama keulailme siirtyy myös muihin tuleviin Hyundai-malleihin.

Uuden sukupolven myötä turvavarustelu nousee kiitettävälle tasolle, sillä jo halvimmassa Classic-varustelussa vakiona tulevat muun muassa automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, kaistavahti ja -avustin sekä törmäysvaroitin ja vireystilavaroitin.

Uusi tekniikka voi estää monta kolaria ja kenties pelastaa jopa ihmishenkiä.

Pituutta i30 on kasvanut neljä senttiä ja leveyttä puolitoista senttiä. Pari senttiä matalampana se näyttää entistä menevämmältä.

Tavaratila on kasvanut 17 litraa 395 litran lukemiin. Kontti on siis melko tyypillinen viistoperämallille.

Sen käytettävyyttä parantaa liikuteltava pohjalevy ja suksiluukku. Aivan tasaista alustaa laajennettuun ruumaan ei saa, vaikka levy olisi asetettu yläasentoon.

Isompiin kuljetustarpeisiin vastaa syksyllä saapuva Wagon-farmari. Merkin hieman harmaata imagoa kirkastamaan taas tulevat Volkswagen Golf GTI:n haastajaksi nimetty i30:n N-versio ja coupémainen Fastback. Nämä molemmat versiot esitellään vielä tämän vuoden puolella.

Pääsimme ajamaan autoa kolmella voimanlähteellä, joista täysin uusi on 140-hevosvoimainen 1,4 litran bensaturbo. 242 newtonmetrin vääntömomentilla se päihittää reilusti aiemman 1,6-litraisen vaparimoottorin. Vääntöhuippu saavutetaan jo 1 500 kierroksen käyntinopeudessa.

Käsivaihteisena hieman haasteelliseksi osoittautui tunnoton kytkin, joka tekee vaihdoista nykiviä. Liikkeelle lähtiessä moottori pääsi sammumaankin pari kertaa.

Maahantuoja odottaa, että myydyimmäksi moottoriksi nousee yksilitrainen, kolmisylinterinen turboahdettu bensiinimoottori, joka 120 hevosvoimallaan tuntui hyvin riittävältä. Nousuissa tosin tarvittiin pienempiä vaihteita käyttöön.

Kolmesta 1,6-litraisesta dieselmoottorista kokeilimme tehokkainta, 136 hevosvoiman konetta. Seitsenportaisen kaksoiskytkinautomaatin kanssa kytkimestä ei tarvinnut huolehtia, ja moottoritiellä tämä yhdistelmä vaikutti kaikkein tasapainoisimmalta.

Automaatin etuna on myös ajotilan valinta kolmesta vaihtoehdosta. Niiden erot ovat tosin melko pienet.

Sähköisesti tehostettua ohjausta Hyundai kertoo muuttaneensa aiempaa suoremmaksi ja nopeammaksi. Se vaikuttaa edeltäjämallia luontevammalta, mutta pienimmän bensakoneen kanssa autoa piti tuulisessa säässä hieman paimentaa, jotta suunta säilyi suorassa.

Autosta näkee hyvin ulos, mistä kuuluu kiitos isoille ulkopeileille ja aiempaa suuremmalle tuulilasille. Peruutuskameran kuvanlaatu saisi olla hieman parempi.

Istuma-asennosta saa ihan hyvän neutraalin mukavilla etuistuimilla. Ohjauspyörän säädöt riittävät eri pituisille kuljettajille.

Jos edessä istuu keskimittaisia aikuisia, samanmittaisia matkustajia mahtuu takapenkille kaksi ja juniori heidän väliinsä. Pääntilakaan ei ole ongelma.

Etelä-Euroopan sileällä asfaltilla sisämelu pysyi hyvin aisoissa, mutta karkea pinta muutti tilannetta melkoisesti. Kalleimpaan Style-varusteluun kuuluvat muita versioita suuremmat 17-tuumaiset pyörät, millä voi olla osuutta asiaan.

Uuden i30:n voi liittää sujuvasti mobiililaitteisiin. Style-varustelun kahdeksantuumainen monitoiminäyttö on selkeä, ja se on saanut prosessoriin lisää voimaa toimintojen pyörittämiseen. Halvemmissa malleissa pitää tyytyä viisituumaiseen näyttöön.

Valitettavasti Hyundain käyttökielenä on vielä englanti, kuten konsernin sisarmerkillä Kialla. Selkeä kojelaudan asettelu muistuttaa sekin kovasti Kian vastaavaa.

Tshekissä valmistettavaan autoon saa viiden vuoden takuun ilman kilometrirajoitusta, millä on varmasti merkitystä luottamuksen lisääjänä.

 

Hyundai i30 1.4 T-GDI 6MT Style

Viisiovinen viistoperäinen pieni perheauto viidelle.

Nelisylinterinen 1,4-litrainen turboahdettu bensiinimoottori. Teho 140 hevosvoimaa, sammutusautomatiikka.

Kuusiportainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyy nollasta sataan 8,9 sekunnissa.

Polttoaineenkulutus 5,4 litraa sadalla kilometrillä.

Hiilidioksidipäästöt 124 grammaa kilometrillä.

Valmistettu Tshekissä.

Hinta vahvistamatta. Suomessa maaliskuussa.

null

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Lääketukkukauppa Oriola halusi salata viimeiseen asti raportin, jossa kerrotaan useista Suomen lääkejakelua vaarantaneista puutteista

Sotaveteraaneista enemmistö nyt naisia – miehiä veteraaneista on nyt noin 3  850, naisten osuus on liki 4  000

Orpo: Suomi tarvitsee 120  000 uutta työllistä talouden tasapainottamiseksi

Miehet yhdistävät tv:n katselun ja liikkuvan elämäntavan – liikkuvat naiset eivät suosi tv:tä

Munuaissairauden takia hoidossa olevien määrä kasvanut – kehittynyt hoito on vähentänyt kuoleman riskiä

Supermummi-Paula valloitti etelänavan – vain kahdeksan kuukautta aiemmin hän seisoi Mount Everestin huipulla

Nuorisosäätiö vaatii entisiltä hallituksen jäseniltä jopa miljoonien korvauksia –  tuhansien nuorten tulevaisuus säätiön asunnoissa on edelleen vaakalaudalla

Hoitoalan opinnot eivät houkuta nuoria entiseen tapaan – sairaanhoitajaksi opiskeleva Otto Hyvärinen, 24, on kuitenkin tyytyväinen valintaansa: "Teen tärkeää työtä"

Etelä-Suomen teillä paikoin liukasta – selkeä sää toi pakkasia

HS-gallup: Puolueiden kannatus näyttää vakiintuneen, perussuomalaiset edelleen ykkösenä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.